Levyjen arvo

Pläräilin fyysistä levyhyllyä kaivoin esiin vinyyliversion 13th Floor Elevatorsien 'The Psychedelic Sounds of' debyytistä. Oikeastaan aikomuksena oli ottaa se messiin lauantain levynsoitteluiltamiin, mutta erehdyin menemään Discogs-levysivustolle. Ajattelin uteliaisuuttani selvittää painoksen ja siitä yleisesti pyydetyn hinnan. Oletus oli takakannessa olevan International Artist-kusetuslafkan leimasta huolimatta, että levy on joku maailmaa kiertänyt piraatti. Mutta yllätykseksi levyn etiketti ja ennenkaikkea kaiverrus kertoivat tämän olevan ihan alkuperäinen vuoden 1966-versio. Hinta-arvio sivustolla kertoi seuraavaa:

Lowest: €71.47
Median: €234.54
Highest: €536.10

Nämä ovat luonnollisesti vain sivun keräämää dataa huutokauppahinnoista, mutta antavat suuntaa. Itse asiassa aika moni käytettyjen levyjen yksityinen, tai kivijalkakauppamyyjä käy tsekkaamassa Discogsista levystä pyydetyn hintamediaanin ja lätkäisee sen kanteen. Toinen juttu on sitten, meneekö levy sillä hinnalla kaupaksi pienen tai isomman kaupungin kaupan hyllystä, mutta näin ne asiat koetaan. Saattaa huonona päivänä, tai rahapulassa lähteä halvemmallakin jne.

Hintaan vaikuttaa luonnollisesti myös levyn ja kansien kunto jne. Aina välillä ilmestyy joku markkinahäirikkötilanne, kuten maakunnan kirjaston vinyylien poistomyynti, josta viidakkorumpu kertoo kiinnostuneille jo ennenkuin muut siitä tietävät. Oven takana odottaa muualta tullut setä, joka kokee, että kirjaston poistama Eero Koivistoisen 'Valtakunta' yhden euron hintaan on kannattava ostos Discogsin tällä hetkellä antaman 698 euron sijaan. Vaikka kannessa olisikin kirjaston tarrat ja etiketissä leimat. Ja eipä noita maakuntakirjastossa vuodesta 1968 lähtien ole montaa kertaa lainattu, tai pyöräytetty. Sointikunto on yleensä hyvä.

Harvinaisten levyjen metsästäjät ja omistajat ovat oma heimonsa ja treidaus ja metsästys pyörii omalla painollaan. Aina löytyi "lopettamisen" jälkeen taas joku uusi täky, tai genre jota lähteä keräämään. Rarititeetti ja hinta seuraavat luonnollisesti toisiaan käsi kädessä, jos joku toki kokee, että ostokohde on ostamisen arvoinen. Oma levyjen osteluni on kuitenkin aika kevyttä puuhaa.

Mutta mikä oli hyllyyni eksyneen yli kahdensadan euron levyn tarina? Ostin sen aika tasan kaksikymmentä vuotta sitten geneerisiltä levymessuilta Kotkasta. Fyysisesti ne sijaitsivat Toivo Pekkasen koulun ruokasalissa ja oli alkusyksy. Olin kilahtanut tuolloin aivan totaalisesti 13th Floor Elevators-yhtyeeseen, josta olin lukenut satunnaisesti lehdissä (pääasiassa Jungle ja sekin kirjoitti Rokysta). Ainoa levy yhtyeeltä oli tuossa vaiheessa se sähköasemakantinen 'Best of' kokoelma (ei hullumpi leikkaus) ja muita levyjä sai hankittua cd-painoksena tipottain. Kun tämä tuli vinyylinä vastaan (muistaakseni) 40 markalla, fiilis oli lähinnä, että tähän nyt on tyytyminen. Cd:n olisin halunnut. Ja cd:tä messuilla kaupattiinkin, koska vinyylisoitin itsessäänkin oli harvalukuisten käpyjen hommaa. Jos ei sellaista ennestään omistanut, niin sen hankkiminen oli kierrätyskeskusromua lukuunottamatta aivan toivotonta puuhaa.

Vaahtosin bändistä muutenkin lähes autistisesti kavereille, eikä ketään juurikaan kiinnostanut se, eikä tuohon aikaan kovasti kuuntelemani garage. 13th Floor Elevators ei näköjään myöskään ollut kuuminta hottia levymessumyyjien listoilla. Itse levy on ajautunut alelaarihinnalla varmaan aikanaan joko itse jenkeistä, tai sitten Englannin tai Saksan levykauppoihin. Koska bändi ei yhtä singleä lukuunottamatta menestynyt, ne muutama tuhat laivattua levyä saivat samantien alelaari-leiman ja olivat pitkään lähinnä roskan maineessa. Vinskaa kuunnellessa huomaa myös, ettei International/Napier tehnyt kaiverruksessakaan mitään 70-luvun hi-fisteille kelpaavaa, saati sitten myöhemmille. Ja ennenkaikkea: levy oli poistuvaa formaattia luuseriartistilta, josta tuli päästä messuilla eroon.

Mutta: katsottuani levyn "arvon" ei tätä lempilevyä teekään yht´äkkiä ottaa mukaan, kuljetella lootassa ja soittaa siltä jotain rallia baarissa. Ja tämähän on aivan perseestä!