Levyhyllyn periaatteisiin kuuluu kirjoittaa pääpiirteissään levyistä, joista henkilökohtaisesti pidän, tai muista syistä. Silloin tällöin täällä saatetaan hassutella, tai ottaa esiin joku kehnohkokin äänite tai ilmiö, jos siinä on joku mielenkiintoisempi kulma jota voi lähestyä.Mestarit salilla ei ollut varmaan edes esittäjänsä mielestä hyvä levy, enkä tiedä oliko edes hauska. Levy on kuitenkin tietynlainen aikansa kuva - sellainen jollaisia ei enää luojan kiitos julkaista. Syy: levyteollisuuden alamäki.
Sillä silkasta exploitaatiostahan tässä levyssä on kyse. Takavuosina erinäiset missit, tai urheilijat saivat päähänsä, tai heille mahdollisesti tarjottiin jostain syystä musiikkijulkaisun tekemistä. Oli niitä avuja tai sitten (yleensä) ei. Tässä mielessä tuolloin uransa ja julkisuuskuvansa nostetta elänyt Tony Halme (maaliskuun 2003 eduskuntavaaleissa huimat 16390 ääntä) teki vanhan kunnon "rahat pois faneilta" liikkeen. Halme levytti pitkäsoitollisen aikansa tekno-taustalle tehtyjä käännösbiisejä ja versioita muiden kappaleista. Kanteen laitettiin laskelmoitu kuva, jossa tappelija-Halme kohtaa peilissä pukumies-Halmeen. Todennäköisesti tässä pelattiin nappuloita jo miehen "vakavasti otettavalle" poliittiselle uralle.
Itse en kyseisen levyn fyysistä kappaletta omista ja viimeksi kuulin tämän kokonaisuudessaan viime kesäisellä keikkamatkalla. CD oli luonnollisesti Mustamaen-torin piraattiversio - kadonnutta kansanperinnettä sekin. Alkuperäisestä kopioidut kansilehtiset siinä kuitenkin oli, eikä levyn tuotantovastaavan nimeä niistä löytynyt, eikä juuri muitakaan tuotanto- tai sovitustietoja. Arvailujen varaan jää, onko pääjehu ollut Risto Asikainen, Ilkka Vainio vai joku muu. Jumputtavista aikansa tekno-sovituksista vastasi Tommy Lindell. Halmeen vokaaleihin ei ole pistetty turhaa aikaa kiinni, vaan mies puhuu/laulaa biisit läpi monotonisesti ja silloin tällöin toistuva "Huu Haa!" huudahduskin tuntuu jälkikäteen eri biiseihin liimatulta. Eli suomeksi sanottuna vanhoihin käännös- ja muiden hittibiiseihin perustuvat esitykset on paukutettu narulle, tai siis kovalevylle ihan muutaman tunnin sessiossa, jonka jälkeen levy ulos ja fyffet sisään.
Levyn idea/niin sanottu hauskuus oli tietenkin Halmeen Viikinkihahmon kautta kierrätetyt lyriikat, jotka nimibiisin ja Nukkumatin kohdalla saavat oman merkityksensä. Vierailijoitakin on mukana; 'Tahdon olla sulle hyvin hellä' kappaleen "ironiaa" korostaa taustalauluja laulanut tuon ajan julkkis-domina Veronica. Osa lyriikoista on muutettu levylle Halmeen hahmolle sopiviksi ja niistä on vastuussa mystinen Kim Finn, jonka henkilöllisyys jää arvailujen varaan. Tällaisissa roskajulkaisuissahan on pitkä perinne salanimien käytössä, kuten Juha Vainion alter ego "Kirsi Sunila".
Ponnistuksiinsa nähden levy varmasti tuotti yhtiölle ja Halmeelle kulut takaisin ja vähän päälle. Tony Halmehan niin sanotusti keikkaili hamaan loppuunsa saakka baarien nurkassa taustanauhan kera. Ei voi olla vetämättä yhtenäisiä lankoja Matti Nykäsen ja Halmeen välille, vaikka näistä ensimmäisen järki ja maksa onkin kestänyt yllättävän hyvin Halmeen surullisen tapauksen rinnalla.
Pitkäsoitto on kuitenkin pitkäsoitto, eikä sitä kuuntele varmaan kovinkaan Halme-fani alusta loppuun ja hymyssä suin. Todennäköisesti se oli myynnillisesti myös jonkinnäköinen pettymys, sillä Halmeen laulu-uraa oli tätä ennen jo pohjustettu kahdella singlellä, joista ensimmäinen vuonna 1999 julkaistu "Viikinki" myi kultaa. Ei sekään mitään suurta taidetta ole, enkä usko sen eksyneen 5000 teini-Corollaan, vaan lieneekö levy-yhtiö vähän ostanut niitä itselleen?
Halmeen levytysura jatkui vielä vuoden 2002 'Isätön poika' singlelle asti, mutta kansanedustajan ura lopetti sen. Se olikin sitten oma näytöksensä. Mestarit salilla on aikansa ja teollisuutensa kuva, jollaisia ei enää julkaista. Nykyään samaa musiikillista "itsensä toteuttamista" julkkisten toimesta tapaa ehkä topless-DJ hommissa, tai Bile-Danin mielikuvituksettomassa läppärillä kasatussa "housessa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti