Kraftwerkin Radio-Activity bloggaus ilmestyi 9.11.2007, mutta koska levy on edelleen yksi suosikkejani, otetaan vanha kirjoitus veke ja albumi ansaitulle uusintakierrokselle. Eli Levyhyllykin joutuu turvautumaan uusintoihin... ainakin melkein.
Populaarimusiikissa on käsite "yhden hitin ihme", joka niputtaa kasaan yhtyeitä sekä artisteja joilta löytyy ainoastaan yksi suuren yleisön mieleen jäänyt biisi, tai hyvin myynyt levy. Kraftwerkin kohdalla termin käyttö on hivenen irvokasta, mutta on totta, että Yhdysvalloissa yhtye ei ikinä myöhemmin saavuttanut tätä edeltäneen 'Autobahn'-levyn ja sen nimisinkun kaupallista suosiota. Itse asiassa se ei päässyt lähellekään, vaikka Briteissä ja Euroopassa yhtyeen suosio jatkui ja kasvoi.
Vuoteen 1975 mahtui sekä Radio-Activity-levyn äänitys, että yhtyeen Autobahn-hittilevyn mahdollistama Amerikan-kiertue. Yhdysvaltoihin "elektroninen" yhtye lähti niinkin massiivisen gearin, kuin yhden minimoogin, modulaarisyntikan ja Florianin huilun kanssa. Tämän lisäksi messissä oli Echodek-kaikulaite ja urut. Biisejä oli setissä kymmenen kappaletta ja joka biisin välissä syntikat piti virittää, kuten kiertueen bootlegeilta voi kuulla. Neon-kylttien kanssa esiintyvästä yhtyeestä kuitenkin tykättiin ja 6-viikkoiseksi kaavailtu kiertue venähti yhteentoista viikkoon. Oikeastaan tärkein asia, mitä Yhdysvaltain kiertueelta jäi, oli kuitenkin Orchestron niminen kosketinsoitin, joka oli "parempi versio" Mattel-yhtiön markkinoille tuomasta mellotronin kaltaisesta, aikansa sampleihin pohjautuvasta soittimesta. Tässä tapauksessa äänet tulivat tronin nauhojen sijaan koneen sisällä pyörivästä äänilevystä.
Orchestronista on täällä Levyhyllyssäkin ollut juttua, mutta mellotronin tyyliin senkin hienous oli siinä, ettei sen jouset, taikka kuorot kuulosta oikeilta, vaan... no kummallisilta ja epäaidoilta. Soitin pääsi teon alla olevalle Radio-Activitylle, joka jatkoi yhtyeen naivisti ja ehkä myöhemmin ilkeästikin esittämää teknologia-uskovaista tematiikkaa. Orchestronin kuorot huokaavatkin heti levyn 'Geiger-Counter'-intron jälkeen tulevalla nimibiisillä. Muuten keinot ovat pitkälti samat, kuin edellisellä levyllä; hakkaava moog-basso, yhtyeen itse rakentamat sähköiset perkussiot, sekä pääjäsenten klassisen musiikin opintojen tuomat pop/beethoeven-henkiset minimalistiset sävelmät. 'Radio-Activityn' jälkeen siirrytään Hitlerin-Saksassa markkinoille tulleeseen ja levyn kanteen päätyneeseen uni-oodiin Kansanradiosta, eli 'Radio-Landiin'. Oskilaattorit ul(v)ahtelevat, orchestron soittaa aavejousia ja taustalla nakuttaa rauhallinen, simppeli rytmikone. Seuraavaksi pamahtaa levyn ehkä paras kappale; vastine edellisen levyn Beach Boys-henkiselle nimibiisille, eli 'Airwaves'. Puolen päättää radion uutisia, hälyääniä ja soittemerkkejä pursuavat kaksoispikkukappaleet 'Intermissions' ja 'News'.
Kakkospuolen avaa vocoderilla luennoitu 'The Voice of Energy', josta siirrytään vanhaa rokkia ja synteettisiä ääniä yhdistelevään 'Antennaan'. Seuraava 'Radio Stars' on hypnoottinen jumitushetki, ehkä vähän painostavakin. Tästä mennään 'Uraniumin' kautta 'Transistorin' hypnoottiseen, seuraavan Trans-Europe Express-levyn loppua muistuttavaan synteettiseen fuugaan. Levyn päättää (Brahmsin..) kehtolaulumainen ja leikillisesti nimetty 'Ohm Sweet Ohm'.
Levyn biisinkirjoittamisesta ja visiosta vastasivat pääkaksikko Hutter/Schneider. Kaksikon apuna on yli puolella biiseistä mukana vielä 'Näkymätön kraftwerk' Emil Schult. Hänhän oli vastuussa myös aika pitkälti yhtyeen visuaalisesta ilmeestä, levynkansista ja teemoista. Kaksikko Bartos-Flur on levyllä mukana ainoastaan suorittamassa, toisin kuin esim. 70-luvun lopun Man-Machine-levyllä. Radio-Activity jäi myös bändin viimeiseksi levyksi, jolla on mukana ns. krautrock-vaikutteita. Tämän jälkeen bändi alkoikin itse antamaan vaikutteita muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti