tiistai 1. marraskuuta 2016

David Bowie - Rare 1982

Bowien Rare-kokoelma tarttui kirppikseltä mukaan kympillä. Ehkä hinnassa oli pari euroa liikaa, mutta toisaalta tätä erikoisversioita ja sinkkujen B-puolia sisältävää levyä ei tule liian usein vastaan. Jouluksi 1982 ilmestynyt kokoelma jäi myös viimeiseksi RCA:lla julkaistuksi Bowien levyksi.

Artisti itse oli ollut jo pitkään vittuuntunut levy-yhtiöönsä, eikä viisi vuotta aiemmin levytetyn Bing Crosbyn joulu-dueton sinkkujulkaisu parantanut asiaa. Bowie oli tyytymätön myös tämän kokoelmalevyn ulkoasuun ja informaation puutteeseen ja hänen viimeiseksi RCA:lla julkaistuksi uudeksi musiikiksi jäi teatraalinen Baal-EP.

Kokoelmasta ei ole tehty CD-versiota, eikä tehdäkään, koska monet biiseistä ovat mukana muilla uudelleenjulkaisuilla. Levy etenee kiitollisesti Bowien uran kronologisessa järjestyksessä, alkaen italiaksi lauletusta versiosta ensihitti 'Space Odditystä'. Versiossa ei ole sinänsä mitään muuta lisäarvoa. Seuraavana on 'Drive-In-Saturdayn' B-puolena julkaistu, alunperin Ziggy Stardustille tarkoitettu cover Chuck Berryn 'Round and Round'ista, joka on mukavan ärhäkkä. Samoissa sessioissa äänitetty Brel-tulkinta 'Amsterdam' oli cover-sinkku 'Sorrow'n kakkospuolena. Sessioiden pussinpohjalta löytyi vielä uudelleenluenta omasta vuoden 1970-sinkusta 'Holy Holy', joka julkaistiin vuoden 1974 'Diamond Dogsin' B-poskella. Niin ikään B-puolena - tällä kertaa sinkulla 'Knock on Wood' julkaistu 'Panic in Detroit' live-versio on äänitetty David Livelle, mutta jätetty siltä pois. Tässä vaiheessa (ja myöhemminkin) Bowie muokkasi ja sovitti vanhoja biisejään sen ajan live-eetokseensa joka piti tuossa vaiheessa sisällään soulia. Ja koska levy julkaistiin vain Euroopan puolella, A-puolen lopettaa jenkkiversio singlestä 'Young Americans'

B-puolen avaa elokuvankin nimennyt 'Velvet Goldmine', joka levytettiin - yllättäen Ziggy-sessioissa, mutta julkaistiin vuoden 1975 'Space Oddity'-uudelleenjulkaisun b-puolella.. 'Heiden' on Bowien saksankielinen versio kappaleesta 'Heroes', jota olen metsästänyt sinkkunakin. Itse asiassa kappaleessa tulee säkeistöt aluksi englanniksi ja lopussa saksaksi. 'John, I'm Only Dancing (Again)' on uudelleenluenta vanhasta biisistä, joka julkaistiin sinkkuna. 'Moon of Alabama' levytettiin 1978, mutta julkaistiin sinkkuna 1980. Bowien luenta häviää Doorsin versiolle, jota se mukailee. Levyn päättää japanilaiseen sake-mainokseen 1979 tehty instrumentaali 'Crystal Japan', josta Levyhyllyssä oli joskus juttuakin. Japski-sinkun biisi laitettiin kysynnän vuoksi mukaan vuoden 1981 'Up the Hill Backwards' sinklen B-puoleksi. Kappaletta voisi kuvailla tunnelmaltaan romanttisen Twin Peaks:mäiseksi.

RCA ei tainnut levyä pahemmin mainostaa, vaan rosterista EMI:lle poistuvan artistin erikoisuuskokoelma myi Briteissä omalla painollaan itsensä sijalle 34. Yllättäen norjalainen listasijoitus oli wikipedian mukaan 11. Bowie ei jäänyt katselemaan taakseen, vaan julkaisi seuraavana vuonna yhden parhaista albumeistaan.

Ei kommentteja: