Cosmic Jokers - Sci Fi Party 1974

Cosmic Jokers jakaa krautrock-diggarit kahteen leiriin. Toisten mielestä kyseessä on yksi olennaisista kosmisista yhtyeistä, toisten mielestä päämäärätöntä jämänauhaa.

Asiaa tuntevat tietävät tarinan "yhtyeen" ja levytysten taustalla. Ohr- ja Pilzt-levymerkkien takana ollut Ralf-Ulrich Kaiser keräsi levymerkille levyttäneitä muusikoita studioon, antoi heille LSD:tä ja pisti äänityksen päälle. Cosmic Jokersin kaikki musiikit äänitettiin parissa studio-jamissa keväällä 1973, joissa mukana olivat entiset Ash Ra-miehet Manuel Göttsching, Rosi ja Klaus Schulze, sekä osittais-saksalaisen sinfonisen proge-yhtye Wallensteinin Jürgen Dollase ja Harald Grosskopf. Äänittäjänä ja yhtenä soittajana toimi Kaiserin luottomies Dieter Dierks, joka nousi myöhemmin maineeseen The Scorpionsin hovituottajana.

Kaiser leikkeli ja liimaili tämän jälkeen nauhoja yhdessä partnerinsa Gille Lettmannin kanssa, joka myös puhui ja vokalisoi tälle levylle. Rumpuihin vähän (no ok.. paljon!) efektejä, Schulzen leikattua syntikkaa sinne tänne ja niin edelleen. Kaiser julkaisi vuonna 1974 yhteensä viisi albumia Cosmic Jokersin nimellä, kunnes Schulze haastoi hänet oikeuteen naamansa laittamisesta levynkanteen ja soittonsa julkaisemisesta - ilman lupaa. Tarinan mukaan Göttschingkin kuuli musiikkia ensimmäistä kertaa berliiniläisessä levykaupassa ja ihmetteli, kuka tutun kuuloinen kitaristi sillä soittaa. Tiettävästi kaikki musisoijat eivät olleet edes tietoisia nauhan pyörimisestä sessioissa.

Oikeusjuttu ja viranomaisten painostus Timothy Leary-yhteydestä sai Kaiserin sulkemaan putiikin ja lähtemään lipettiin Sveitsiin.

Omasta levyhyllystä löytyy muutama Cosmic Jokers cd-julkaisu ja kuulun myös siihen porukkaan, joka ei tästä hirveästi innostu. Yllättäen tämä Sci Fi Party miellyttää jollain tapaa enemmän, kuin edeltäjät, joissa on kaksi pitkää jamiraitaa. Levyä voisi pitää jopa enemmän Kaiserin 'Cosmic Couriers' alalevymerkin sampleri-levynä, koska näitä kuulleena sieltä nousee teemoja ja versioita, jotka soitettiin myös esimerkiksi Walter Wegmüllerin 'Tarot'-levylle ja niin edelleen. Gillin efektoitua puhetta, kuiskailua, elektronisia efektejä ja yksi krautrockin mittapuulla kinkkisemmän kuuloinen sävelkulkujamittelu (joka muistuttaa ihan oikeaa progea). Osin elementtejä edellisiltäkin levyiltä, mellotronikuoron huokailua jne. Siis kunnon sillisalaattia, mutta oudon toimivaa sellaista.
Sci Fi Party All Night Long!