Teemu Raudaskoski on Tampereen suunnalla vaikuttava henkilö, joka toimii leveästi taiteen kentällä tehden muun muassa kuvituksia, levynkansia, videoita ja niin edelleen. Raudaskosken töitä löytyy muun muassa Ville Leinosen, Sami Kukan ja Puppa J:n levynkansissa sekä videoista.
Tämä on ehkä vähän epäreilua, mutta sanotaan näin; hänen musiikissaan voi myös kuulla vahvasti kyseisten artistien ja skenen ääntä. Tai ainakin kaikuja siitä.
Valoääntä voisi kuvailla jonkinlaiseksi olohuone-etnoksi tai luomu-reggaeksi, joka kuulostaa samaan aikaan lämpimän orgaaniselta ja tavallaan koneelliselta. Sähköisiä ja akustisia soittimia sekoitetaan ja Raudaskosken kevyt laulanta kulkee soitinten kanssa samalla pinnalla, ollen yksi instrumenteista. Laulun, tai laulujen lisäksi ominainen piirre levyllä on ilmeisesti charango-niminen kitarasoitin, joka kuulostaa siltä Andien kitaralta. Musiikissa pyörii koko ajan joku oudon tuttu kansanmusiikkiviba, mutta sitä ei saa napattua käteen kiinni. Se pyörii, toistaa itseään ja silti elää ja kasvaa. Vähän samanlaista hypnoottista vibaa oli parinkymmenen vuoden takaisilla Ektron julkaisemilla Markku Peltolan sooloilla?
Tällaisessa kamassa on tietty riskinä, että samankaltaisen äänen soidessa koko ajan biisi biisin perään putkeen, sen teho vähän laskee. Valoäänikään ei ihan pääse kuivin jaloin tästä ilmiöstä. Levyn alun jälkeen nimittäin tapahtuu vähän näin, mutta Raudaskoskella riittää tyylitajua laittamaan samanlainen, mutta vähän erilainen kappale 'Alunalan' loppuun, joka nostaa taas valppaustason ylös.
Raudaskoskelta on ilmestynyt käsittääkseni levy jo tätä ennenkin, mutta Valoääni on itselleni ensimmäinen tutustuminen kyseiseen artistiin. Tämä on sellaista kamaa, mitä olisi voinut kuulla nyt sellaisenaan edesmenneillä Jättömaa-festivaaleilla. Levyn on julkaissut Luova-levyt, jonka tämän hetken tunnetuin, tai ainakin varmaan puhutuin artisti on Litku Klemetti. Levylle ja artistille vahva suositus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti