Kansallinen Yleisradioyhtiömme julkaisi eilen uutisen, jossa kerrottiin, että "Tutkimus: Hittibiisien sanoitukset ovat muuttuneet yhä vihaisemmiksi ja surullisemmiksi".Hieraisin pari kertaa silmiä ja jutun avattua siellähän puhutaankin yleisesti Michiganin teknillisen yliopiston tietojenkäsittelylaitoksen koneellisesta tuloksesta. Että se siitä. Vaikka 50-luvun sodanjälkeiseen tekopirteän iloiseen slaageriin verrattuna näin varmaan onkin. Nimittäin niinä harvoina kertoina, kun avaan kaupallisen tai valtakunnallisen nuorisoradiokanavan, sieltä pursuava viesti on lähinnä luokkaa "Meil on kasvomaalit ja tequilaa", tai "Soudetaa Hankoon pakoon".
Kyllä, olen jo kääpäiässä, mutta ainakaan tämä otos hittibiiseistä ei kuulosta vihaiselta tai surulliselta, vaikka saavatkin sellaisen reaktion minussa aikaan. Tästä onkin oiva aasinsilta aikansa hittibiisiin (tosin tämä taisi olla hyvin hyvin pieni sellainen) ja omakohtaiseen minä kokemukseen.
Aina välillä suhtautuu tuhahdellen tiettyihin ikä- ja sukupolvikokemuksiin, joilla joku kappale - esimerkiksi Whitney Houstonin slovari - on tanssittu hormoonien myllerryksessä ikuiselle muistijäljelle, vaikka löytyyhän niitä itseltäkin. Kuten Noitalinna Huraa:n vuonna 1988 julkaistu 'Pikkuveli'.
Biisin muistijälki liittyy niihin hormoneihin lähinnä ennakoivasti, sillä siinä on surullinen ja ennustava sanoma juuri sellaisella omakokemuksellisella hetkellä, jolloin varsinainen lapsen lapsuus oli kääntymässä nuoruudeksi, ikuisuudelta tuntuvine maailmantuskaisine ja murheellisine koulunjälkeisine iltapäivineen. Myös omat puolivuosikymmentä vanhemmat isosisarukset olivat astuneet juuri aikuisikään ja valmiita lentämään pesästä. Ehkä isoveli lauloi myös pilkallisesti kappaleen sanoja minulle, joka olin kuitenkin vielä kersa? Noh, aika kultaa muistot.
Ja jos en väärin muista, niin Megamanialle tehty single julkaistiin talvella, jolloin ne lumiauran kolahduksetkin kuuluivat omalta korttelitieltä, mutta aikaa ja muutosta ei saanut pysähtymään. Eikä puolen vuoden päästä sillä ollut väliäkään, kun löytyi jo skeittilauta ja koulun piha, missä katseltiin iltaisin toisia tuoreita teinejä ja syljeskeltiin asfaltille.
Kappaleen lyriikoissa isosisar- tai veli on joutunut jo poistumaan pesästä ja toivoo, että voisi olla kuin pikkuveli, jota maailman murheet eivät vielä paina, juoda kotona kaakaota ja lukea sarjiksia. Tai, että pikkuveli voi pysäyttää ajan ja muutoksen pyörän omalta kohdaltaan. Kappaleen kakkossäkeistöä en muista lapsuudessa oiken ajatelleeni. Se soljui vain biisin kokonaismelankoliaan, mutta siinä vilahtaa nuorten 80-luvun aikuisten kova maailma, jossa undulaatit, eli heiveröiset, taikka jopa suorastaan hinteiksi epäillyt pojat saavat turpiinsa miestenvessassa. Toiveena on, että maailman ja ympäristön toksiinen maskulisuus pysähtyisi edes pikkuveljen kohdalla. Kappaleessa on kertosäkeen lisäksi vain kaksi säkeistöä tarkkoine ja toisaalta maalailevine kieli- ja mielikuvineen, jolloin kuulija kokee ne omalla tavallaan.
Noitalinna Huraa! toimi 80-luvulta 90-luvun alkuun, jolloin yhtyeeseen olennaisesti liittynyt äänimies menehtyi ja bändi pisti pillit pussiin. Koko toiminta-aikansa bändiä vaivasi vähän sellainen suomalaismaalainen ujous, että hommat piti olla olla hissukseen jne. Ehkä jollain 22-pistepirkolla oli samaa henkistä menoa, mutta heillä tähtien asento oli otollisemmassa asennossa. Myös Noitalinna oli vähän hämmentävä yhdistelmä, sillä peräseinäjokelaisista maalaisista lähtökohdistaan huolimatta yhtye oli kuunneltujen levyjen kautta hyvin vahvassa yhteydessä esim. Velvet Undergroundeihin jne. Kappaleen säveltäjä Hannu Sepponen muistelee myös varhaisnuoruuttaan, jolloin Virtanen, Juice yms. valtakunnan tason yhtyeet kävivät paikallisella lavalla keikalla. Niin se maailmaa on muuttunut.
Tequilaa ja kasvonaamitoita tuskin kukaan esittää kahdenkymmenen vuoden päästä, mutta PMMP lämmitteli oman versionsa tästä biisistä ja toivon mukaan sai monen tutustumaan tähän alkuperäiseen kasaribiisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti