Lueskelin viime talvena ulkomaisista musiikkilehdistä tästä kokoelmasta ja kiinnostus heräsi. Kiitos edelleen toimivan kirjastojärjestelmän tämä löytyi Kouvolan pääkirjaston uutuuspöydältä. Ehkä levyn, tai siis levyjen (tämä on tupla-cd) sijasta pitäisi puhua oikeastaan kirjasta, koska upeasti taitettu bookletti on lyhyen kirjan pituinen ja levyt ovat sen etu- ja takakansien taskuissa. Koko Japani-ambient homman alustuksen lisäksi jokaisesta artistista ja kappaleesta on parin kolmen sivun verran hyvin toimitettua taustaa japanilaisen futuristisen viileän kirjataiton ja grafiikan kera. Julkaisijana on yhdysvaltalainen 2002 perustettu Ligh in The Attic-levy-yhtiö, jolla vaikuttaisi olevan julkaisukatalogissaan muutenkin mielenkiintoista tavaraa.Koska kirja/levy lähestyy sen ääniä ja musiikkia termillä ambient, niin Brian Enon äänitteethän sieltä nousevat heti esikuviksi Erik Satien, Philip Glassin, Terry Rileyn, Steve Reichin ja muiden kaltaistensa nykysäveltäjien minimalismin ohella. Mukaan vielä japanilaisten omaa niukkuuden estetiikkaa, niin kirjan kannessa oleva kuva herää kilistelemään (synteettisiä) tuulikelloja.
80-luvun Japani oli talousihme, joka kiireisten samalla tavalla pukeutuvien ihmisten, täyteen ahdettujen metrojen ja suurkaupunkien kaiken aikaa neonvaloissa kylpevien öiden ohella suolsi maailmaan autoja, tekniikkaa ja elektroniikkaa. Yltäkylläisyyden rinnalla kulki kuitenkin loputon suorittaminen ja stressi, johon musiikintekijät ja myös yhteisöt ja yritykset reagoivat. Suurkaupungeissa, vaikka olisi hillitty japanilainenkin, ei ole koskaan hiljaista, vaan taustakohina on päättymätön. Jos ei ole rauhoittavaa hiljaisuutta, pitää tehdä keinotekoisesti rauhoittavaa muuta ääntä?
Vaikka levyn musiikki on minimalistista, useilla sen tekijöillä oli oppitaustaa arvostetuissa musiikkikorkeakouluissa, joskin mukana on myös amatöörejä. Tekijöiden yhteydessä mainitaan useammankin kerran myöhemmät anime-soundtrackit.
Yksi on levyn joukosta poissa: kaikille tuttua Kitaroa ei levyllä ole, mutta samaisesta Far East Family Bandista ponnisti ja kokoelmalla soi pari muuta jäsentä. Paljon(!) minimalistista ääntä, syntikoita (FM), aaltojen huokauksia, sekä myös japanilaisille ehkä ominaista kellojen ja perkussioiden soittoa. Myös miltei jokaisessa kokoelman biisissä on selkeä rytmillisyys. Tunnetuin levyn yhtyeistä tai tekijöistä on Yellow Magic Orchestra, joka esittää Shepard-Rissetin glissandoon perustuvan audioharhan loputtomasti laskevasta sävelkulusta. Yhteistä suurimmalle osalle kokoelman kappaleista on viipyilevä melodiankuljettelu. Tällaisessa on usein vaarana "äänitapetin" syntyminen, mutta valitut kappaleet väistävät sen.
Jotain kokoelmasta kertoo se, että ensin tämän kuunteli kuriositeettimaisesta mielenkiinnosta. Sitten tämä yht äkkiä alkoi soimaan asunnon tausta-ambienttina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti