Agentsien toinen "soololevy" (edellisestä oli ilmestymisvuonna 28-vuotta) julkaistiin alunperin 2000 kappaleen numeroituna painoksena DVD-boksissa, johon mukaan oli laitettu nimmareita, plektra, vihkonen yms. Oma versio on tavallinen kirjastosta lainattu jewel-case tavallisella vihkosella.Agentsit ovat sitä koulukuntaa, jonka levytykset tarvitsivat kypsymistä. Yhtyeen debyytti on sanalla sanoen heikko, eikä sitä kiistä maestro Pulliainenkaan, vaan puhuu debyn yhteydessä aina oppirahoista.
... Is Beat! heilahti ilmestyessään Suomen albumilistan sijalle #3 ja pysyi listalla 11-viikkoa. Kansa tykkäsi Pulliaisen ja co:n valitsemista biiseistä, joiden muassa oli sellaisia klassikoita kuin 'Satisfaction', 'Sunshine Superman', 'Green River', 'San Fransisco' jne. Kaikki sovitettu rautalankaversioiksi, joissa Pulliainen soittaa laululinjat kaikukitarallaan.
Paperilla ylläoleva on herkullisen kuuloista ja myyntimääristä päätellen myös yleisölle, mutta itse tulin levyä kuunnellessa vähän toisiin ajatuksiin. Sopi hyvin pitkänmatkan autoilun taakse kerran kuunneltuna, mutta mieleen luikerteli kappalevalintojenkin takia 60-luvun instruexploitaatiolevyt, etenkin parissakin biisissä soineen sitarkitaran takia. Paisley-tapettia. Tuotanto on Pulliaistyyliin kunnianhimoista, välillä filtteriä väännetään kuin Joe Meek konsanaan, mutta muuten kaikki on puunattua.
Levyltä ilmeneekin se asia, kuinka tärkeä Baddingin taustakomppaus yhtyeelle ja sen soundin kehittymiselle oli. Pelkältään tämä on perus-instruilua, josta puuttuu se jokin alleviivaava suomimelankolia, jonka yhtyeen solistit ovat liimanneet bändin soinnin päälle. Helposti ajattelee sen olevan tosiaan vain pintamaali, mutta tällä levyllä vokalistien yhteensitova vaikutus näyttäytyy ja kuuluu, kun sitä ei ole. Tai siis kuinka kumpikin tukee toisiaan muodostaen sen Agents-kokonaisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti