Olen huomannut tällä hetkellä ostavani lähinnä cd-levyjä. Niitä halveksittuja jäänteitä, joita alan harrastajat kuskasivat kellarikomeroon uudelleen ostettujen vinyyliversioiden tieltä. Samojen vinyylien, jotka vietiin aikanaan kirppareille kahden markan hintaan pois laaserlevyjen tieltä.Yksi syy tähän on autokantamme vanhanaikaisuus, jolloin mitään bluetooth- tai vastaavaa soitinta ei ole, vaan kyydissä on aina satojen levyjen hyllystä löytyvä cd, tai vaihtoehtoisesti boomer-sukupolven classic-rock Uncut-lehden mukana tuleva sampleri-cd. Jälkimmäisille olisi kiva naureskella, mutta niissä on kuitenkin aina uutta musiikkia ja uusia bändejä, vaikka lehden sisällä olisikin Pink Floydin tarina part. VVI, taikka Zepukat Amerikkaa valtaamassa.
Noniin Asiaan.
Suoritimme pojan kanssa autoretken Kolille ja matkan varrella oli vanha kunnon lapsuuden Savonmatkojen (harvinainen) pysähdyspaikka; Veijo Rönkkösen Patsaspuisto maantien, Karjalan radan ja rajavyöhykkeen välissä. Rönkkönen kuoli äkillisesti kymmenen vuotta sitten ja hetken näytti siltä, että omalaatuinen ITE-taiteen tyyssijä ja puutarha jäisivät vasaran alle tai heitteille, mutta tällä kertaa rahamiesmesenaatti teki kulttuuriteon ja pelasti paikan. Patsaita oli nyt nimikoitu suojelukseen erinäisille yrityksille, olipa mukana Rönkkösen leipätyöpaikan Simpeleen paperitehtaan Paperiliiton osastokin.
Koska lapsuus ja Savon retket ovat jääneet jo muistoiksi ja hetken Joensuussa oleskelustakin on tasan 20-vuotta taitaa myös Patsaspuistossa vierailusta olla saman verran. Tämä oli sikäli hyvä, että lapsuudessa ja nuoruudessa ilmestyneiden joogaajien lisäksi paikkaan oli ilmestynyt alkuaikojen omituisuuksien lisäksi paljon uutta. Ja vanha unohtunut, joten vierailu oli itselleni miltei yhtä uusin silmin, kuin matkaseuralaisellekin. Koronakesä ja kotimaanmatkailu ovat nyt in, joten paikka oli hyvin täynnä, kuten määränpää Kolikin. Silti paikan puutarhamaisuus ja ympäröivä... pusikoitunut jättömaa yhdessä suhisevan maantien kanssa loihtivat edelleen mielenkiintoisen tunnelman.
Yhden mökin kohdalla kaiuttimista soi tyylipuhdas ambient-musiikki, joka herätti kiinnostuksen. Astro Can Caravan esiintyi puistossa vuosi sitten, mutta muuten siellä ei kai konsertteja ole ollut hirveästi. Mutta paikka on inspiroinut pariakin ambient-musiikin tekijää ja myyntimökissä oli pakko tukea puistoa ostamalla tuotteita, eli kangaskassin ja tämän levy. Kummastakin menee osuus puiston kunnossapitoon.
Tony Gerber on itselleni tuntematon tekijä, mutta Rajatapauksia-blogin perusteella herra on kotoisin Nashvillestä ja tehnyt new age-henkistä suhinaa jo 80-luvulta asti. Etnisten ennakkoluulojen mukaisesti herra soittaa kuulemma myös kantria, joten tietynlainen hengenhoimolaisuus itseni kanssa on sinetöity.
Omista visioistani poiketen Gerberin ambientti nojaa vahvasti isoihin elokuvamaisiin syntikoihin, vienoihin liideihin ja myös kitaraan, joka tuo toisinaan mieleen David Gilmourin laiskan käden. Mukana on tietysti tuulen lailla suhisevaa synteesiä, syntikka-panhuilua ja valtava kasa kaikua. Sateen ropinaa, pseudo-itämaistä huilua ja berliiniläisvaikutteinen sekvenssikin piipahtavat välillä takana. Gerber on tyylitajuinen mies, joten missään vaiheessa ei kuitenkaan lähdetä halpaan jytkytykseen, vaan piirrellään kiinalaiselle paperille tyylitellen ja musteella. Ainoa itseä himppasen verran häiritsevä raita on adiemusmaisella laululla/chantillä ja pinnassa olevalla biitillä seilaava 'Joogatarha' joka on selkeästi rytmiraita. Mutta annetaan se anteeksi sadan jooga-asennon voimalla. Levyn päättävä 'Ring Around the Rosie' nojaa eniten niihin kitaroihin.
Cd-soi autossa läpi useita kertoja paripäiväisen reissun aikana. Levyn dynamiikka tavallaan tietysti kärsi vuoden 2000 Nissanin omasta suhinasta, huminasta ja pörinästä, mutta levylle ja musiikille kävi ainakin omalla kohdalla niin, että se lokatoitui Patsaspuistoa enemmän niille sadoille maantiekilometreille, joita Kymenlaakson ja Kolin välillä on. Kunnon ajotapettia. Mutta muistijälki on myös jätetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti