torstai 14. tammikuuta 2010

Sunn 0))) - Monoliths & Dimensions 2009

Drone Doom-yhtye Sunn 0))):n Monoliths & Dimensions on yhtyeen viimeisin levy. Aikaisempina vuosina bändi on vilahtanut minulta ohi ilman sen ihmeempiä. Sentään tiesin, että bändi soittaa äärimmäisen hidasta metallia samaan tyyliin, kuin Om, Sleep tai Earth, joita kyllä olen kuullut.

Sun 0))) poikkeaa kuitenkin edellämainituista sillä, että se kurkottelee tällä ja aikaisemmilla levyillään enemmän kohti kaukaisuuksia. Muihin jurnuttajiin verrattuna bändi on siis askeleen verran taiteellisempi. Eikä nyt naureta, vaikka äijillä onkin mystiset kaavut päällä ja savukoneet! Monolith & Dimensions on kuitenkin hengeltään enemmän velkaa muinaisille proge-monstereille ja kokeelliselle jazzille, kuin metallille. Vaikkei varsinaisesti noin teknisesti monimutkaista musiikkia olekaan.

Alunperin sateisesta Seattlesta kotoisin olevat (tosin nykyisin LA:ssa ja Pariisissa asuvat) Stephen O'Malley ja Greg Anderson ovat keränneet mukaansa joukon tuttuja vakinaamoja. Kuten Earthin Dylan Carsonin ja Attila Csiharin. Tämän lisäksi mukana on myös kuoro, pasuunat, harput ym. kilkuttimet, joilla luodaan jurnutukseen lisää sävyjä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mitään metallia + jousia, vaan ihan omanlaisensa taikaliemi. Tähän kun vielä lisätään mukaan Attila Csiharin 'laulu'. Miehistöstä löytyy myös avant-jazzia soittaneita legendoja.

Levyn nimi ja biisit ovatkin mielenkiintoinen heitto jazz-musiikin suuntaan (lisää selvitystä löytää netistä).
Avausbiisi 'Aghartha' on aluksi perus Sunn 0)):a, mutta muuttuu hiljalleen orkesterin, torvien ja veneen narinan säestämäksi matkaksi usvassa Attilan puhuessa Bela Lugosiltakin tutulla unkarilaisella aksentilla. Kakkosbiisi 'Big Church' yhdistelee kuoroa ja riffitelyä. Kolmas 'Hunting & Gathering (Cydonia)' on raakaa jurnutusta, jota maustetaan syntetisaattoreilla ja laululla. Viimeinen 'Alice' on muuhun levyyn verrattuna yllättävän kevyt mutta samalla dramaattinen päätösteos, joka sumuisine torvineen muistuttaa Sigur Rosin komeaa 'Avalonia'.

Levy joka tuo mieleen Floydin Ummagumman hämärimmät hetket ja sumussa soivat viikinkitorvet, ei voi olla huono.

Ei kommentteja: