Vuonna 2007 kuollut Alice Coltrane mieltyy helposti 'pelkäksi' John Coltranen vaimoksi ja soittokumppaniksi, vaikka hänen oma kataloginsa nousee miltei miehensä rinnalle. Pianisti Alice oli Johnin järjestyksessä toinen vaimo ja pariskunta oli yhdessä hänen ennenaikaiseen kuolemaan asti vuonna 1967. Yhteistä Johnin ja Alicen kimpassa tehdylle tuotannolle oli tietynlainen 'spirituaalisuus', jota Alice jatkoi omassa tuotannossaan.
Coltranet ja tietynlainen jatsi levytettiin pitkälti yhdysvaltalaiselle Impulse!-levymerkille. Samaten tämä levy, joka äänitettiin osittain Coltranen omalla studiolla ja mukana on muun muassa John Coltranen luottobasisti Jimmy Garrison (k.1976), rumpali Jack DeJohnette (joka oli Bitches Brew-ajan Miles Davis rumpali). Hänen lisäkseen rumpuja soittavat Clifford Jarvis ja Rashied Ali, Impulse!/Coltrane-veteraaneja molemmat. Lisäksi levyllä kuullaan intialaista tamburaa ja viuluja, sekä tietenkin Alicen urkua (oudon ohutsoundinen, mutta mielenkiintoinen) ja harppua + erinäisiä perkussiokilkuttimia.
Levy on temaattinen kokonaisuus ja käsittelee maailman uskontoja ja niiden yhteyttä. Nimibiisi on aika selvää free-jazzia, seuraava 'Battle at Armageddon' myös. Kappaleen sähköpiano tuo mieleen samanlaisissa teemoissa samana vuonna liikkuneen Vangeliksen Aphrodite's Child yhtyeen levyn '666'. 'Oh Allah' siirtyy astetta kevyempään tunnelmaan ja kappaleen ohut urkuriffi sämplättiin 90-luvulla hip hop-yhtye P.M. Dawnin levylle. Välillä vellova viulumassa nousee ja laskee. Samat toiseudesta soivat viulut seilaavat seuraavalla 'Hare Krisna' kappaleella. Kappale taisi muuten soida 80-luvulla tiedettä ja avaruutta kansantajuistaneen Carl Saganin 'Kosmos'-tv-sarjan taustalla, eikä hullumpi valinta. 'Sita Ram' ja sen metallinen tambura, kilinä, Alicen urku ja harppu jatsaavat suoremmin Intiassa. Levyn päättää 'The Ankh of Amen-Ra', joka avautuu resonoivalla harpulla, taustallaan kilinä. Kappale ajautuu loppua kohti taas free-jatsiin sulkien teoksen plus toistelee uruilla levyllä soineita teemoja.
Alice Coltrane julkaisi 60-70-luvun taitteen vuosina muitakin samanlaiseen tematiikkaan nojautuvia levyjä, joista ainakin Ptah on oikein hyvä. Hänen harppuaan kuultiin Pharoah Sandersin levyllä ja 70-luvun puolessa välissä hän julkaisi Santanan (uskonnollinen nimi tuossa vaiheessa Devadip) kanssa yhteislevyn. Pitäisi oikeastaan kuunnella vähän enemmänkin.
Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 2024 – Sijat 1-10
22 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti