Pepe Willberg - Pepe & Saimaa 2014

Huomenna Helsingin juhlaviikoilla Pepe Willberg ja Saimaa esiintyvät yhdessä toisen ja viimeisen kerran. Yhteistyö jäi näin lyhyeksi, mutta homman alkuperäinen tarkoituskaan ei ollut tämän pidempi yhteiskeikkailu. Yksi suurimpia syitä tähän on tietysti Saimaa-orkesterin koko, jossa on mukana kuoroja myöten niin paljon jengiä ettei sellainen vain voi toimia tässä maassa taloudellisesti tai logistisesti.

Huolimatta levyn arvostelu ja yleisömenestyksestä se on myös syntynyt vähän niinkuin sattumalta tai vahingossa. Pepe Willberg oli pudonnut levy-yhtiöiden listoilta ja Saimaa oli taas Tehosekoitin veteraani Matti Mikkolan suurbändi, jolle suurin osa tämän levyn kappaleista on sävelletty jo kymmenen vuotta sitten. Saimaa bändinä kuivui kokoon ja Willbergin ura Mestareiden jälkeen ei ole ollut nousukiidossa - päinvastoin. Willberg sai levytyssopimuksen Suomen musiikki-yhtiöstä ja hänelle tarjottiin Mikkolan säveltämä kappale, jonka jälkeen niitä kaivettiin pöytälaatikosta vielä lisää. Sävellyksiin tilattiin vielä lyriikat Timo Kiiskiseltä ja Johanna Vuoksenmaalta (jälkimmäinen sanoitti kahden levykappaleen säveltäneen äänittäjä Eppu Koskisen kappaleet) ja hommaa pistettiin purkkiin monessa eri paikassa ja erittäin monen soittajan kanssa (wikipedia kertoo levyllä olevan 80 eri henkilöä).

Silti, kun levyä kuuntelee niin on outo vahva tunne, että juuri Willberg on oikea ja ainoa laulaja, jolle näitten kappaleitten laulaminen kuuluu. Osasyy on tietysti, että jos on kuullut historian Pepe & The Paradisea, niin samanlaista kunnianhimoista iskelmäähän tämä on. Mikkola oli jo Tehosekoittimen aikana aika hyvä tekemään pastisseja, mitkä eivät jää kiinni varastamisesta ja samaahan tämäkin on. Itselleni tämä kuulostaa myös vahvasti sukupolvilevyltä; siltä musiikilta, jota kuuli alle kouluikäisenä ja jonka tiesi jo silloin soivan menneestä maailmasta.

Mikkolan sävellykset ovat polveilevia, suurieleisiä ja täynnä nyansseja, jotka pääsevät oikeuksiinsa erityisesti luureilla kuunnellessa. Orkestrointi on retro, samaten bändin arsenaali. Tämä voisi Moogeineen ja Hammondeineen olla suoraan sieltä vuodelta 1976, Kotilainen, Procol Harum, The Band ja Beach Boys. Lopussa Mikkola päästää radiohitissä irti Born to Run-ajan Springsteenin ja levyn lopettava 'Elämän seppeleet' on aivan tajuton eepos. Ja tämä kaikki niin, että apinoinnista ei voi kuitenkaan puhua. Kappaleiden tekstit ovat suurien inhimillisten asioiden äärellä. Oikein hyviä, vaikka joidenkin mielestä ne ovat ainoa levyn päälleliimattu elementti. Jotain kertoo, että huolimatta siitä, että osa kappaleista on aika pitkiä ja moniosaisia tämän levyn laittaa heti soimaan uudestaan.

Isohan tämä on. Jo vuonna 2011 julkaistu 'Lyhyenä hetkenä' oli Radio Suomen soitetuin kappale vuonna 2012. Pitkäsoiton ilmestyessä se nousi välittömästi listaykköseksi ollen Pepe Willbergin ensimmäinen listaykkössoololevy. Levy on myynyt fyysisinä kappaleina tähän päivään nähden huimat 10 000 kappaletta. Willberg olikin yhtäkkiä kesän toivottu esiintyjä, tosin Ruisrockkia lukuunottamatta ilman Saimaata. Ja nyt pillit pussiin. Puheiden mukaan Mikkolan ja Willbergin yhteistyön pitäisi kuitenkin jatkua.