Grateful Dead - Touch of Grey 1987

Vuonna 1987 suurten ikäluokkien ensimmäiset vuodet alkoivat olla 40-ikävuoden kohdilla. Alla oli elämää, uraa ja siirtyminen jo sille laskupuolelle. Peliä ei ollut vielä menetetty, mutta se nuoruus.. se oli jo omien lasten elämää.
Itsehän kuulun näihin suurten ikäluokkien lapsiin ja jos unohdetaan nyt tämä hurja kotimaa, niin ainakin Yhdysvalloissa suurten ikäluokkien omaa nuoruutta sävytti musiikki, sekä yhteiskunnallinen kuohunta, jonka rinnalla omat sukupolvikokemuksemme rajoittuvat..no Euroviisuihin ja nollaan pisteeseen.

Yksi musiikkia ja sen rinnalla yhteiskunnallisia näkemyksiä esille tuonut yhtye oli Grateful Dead. Yhtye sai niskaansa liikkeen äänitorvena toimimisen viitan, mutta saamastaan huomiosta huolimatta Dead jäi 60-luvulla kaupallisesti menestyneempien aikalaistensa varjoon. Pieni hetki menestystä koitti 70-luvun taitteessa, muttei kantanut kuin hetken. Ajat muuttuivat ja myös musiikin tuulet, mutta Grateful Dead kiersi sitkeästi vuosi vuoden perään lukuunottamatta muutaman vuoden taukoa keräten hiljalleen suosiota ja ennen kaikkea deadheadeiksi kutsuttuja seuraajia, jotka kulkivat yhtyeen perässä karavaanin tavoin.

Juppikaudellta GD:n tyylisestä reliikistä tuli yhtäkkiä ilmiö ja toimistotyöntekijät löysäsivät krakaansa ja lähtivät 'viikonloppukapinalle' katsomaan yhtyettä. Hassuja hippejä, jotka ovat vähän seestyneet, mutta edelleen puuhailevat. Samaan aikaan iskenyt ensimmäinen vahva sikstari-revival perustui juuri ikäluokkakysymykseen ja yht äkkiä bändin lisäksi paria vuotta aiemmin halveksitut ja väsyneenä pidetyt artistit julkaisivat pirteitä ja positiivisia tsemppilevyjä (muun muassa Travellin Wilburys).

Touch of Grey oli soitettu ensimmäistä kertaa keikalla jo 1982 ja Jerry Garcian sävellys ja luottotekstittäjä Robert Hunterin sanoitus julkaistiin vuoden 1987 'In the Dark' levyllä. Kappaleesta tuli yhtyeen suurin kaupallinen hitti ja ylläoleva luurankonukkevideo sai runsaasti esitysaikaa aikansa MTV:ltä nostaen biisin Billboardin Top10:iin. Eikä siinä mitään, ihan sympaattinen kappale.
Myös albumi nousi Top10:neen ja pitkään kiertänyt ja omilleen soittanut yhtye rupesi myymään areenoita täyteen kolmeksi illaksi peräkkäin. Hipit tahkosivat juppiajan kovimpia keikkatuloja, tosin pitää muistaa, että Deadin menot ovat aina olleet kohtuu suuret; käsittääkseni yhtye maksoi loppuun asti roudareilleen ja teknikoilleen miltei samaa palkkaa, kuin soittajat itselleen. Ja roudattavaa riitti, sillä yhtyeen olemassa olo ja pärjääminen perustui jatkuvalle rundaamiselle, joka tämän levyn avittamana kävi lähimmillään seuraavana vuonna Tukholmassa.
Kappleentekijä Jerry Garcian nallekarhumainen ikääntyneen hipin olemus kätki kuitenkin taakseen usean sotatoverinsa vaivan; Garcia oli kuolemaansa asti kokaiini- ja opiaattiriippuvainen ja piti lavan takana äkäisesti huolen lääkinnästään. Hän sairasteli tämän lisäksi paljon ja kuolema koitti vuonna 1995 juuri päihdevieroitusklinikalla lopettaen Grateful Deadin toiminnan.