Avain nimellä poliittista räppiä esittämään aloittanut Matti Salo taas teki itsestään instituution viimeistään palkitulla ja menestyneellä 'Loppuasukas'-levyllä, jonka jälkeen hän on ollut tiedostavien äidinkielen opettajien suosikki ympäri maan.
Levyn nimi on sikäli kaksiselitteinen, että sillä sämplätään kyseisen levy-yhtiön materiaalia. Projekti alkoi jo kymmenen vuotta sitten, mutta Loven oikeuksien myynti pysäytti sen ja homma jatkui vasta, kun uudet oikeuksienomistajat ottivat itse yhteyttä artistiin ja tuottajaan. Asa piti ehtona päästä yhtiön kelakakkujen äärelle, joista sämplet kaivettiin. Samplebongaajien hämäykseksi mukana on myös vain arkistoihin jääneitä kappaleita ainakin Wigwamilta. Toinen selite levytyksen nimelle on, että sen tematiikka käsittelee rakkautta. Tämä on kuuleman mukaan herättänyt jonkin verran palautetta Asan seuraajien keskuudessa; elämmehän aikaa jolloin artisteilla - etenkin aiemmin poliittisesti orientoiduilla voisi olla jotain sanottavaa myös muusta ympäröivästä todellisuudesta. Niimpä poliittisen levy-yhtiön ja epäpoliittisen rakkausräpin yhteenliittämäisestä voi halutessaan tehdä jonkinlaisen kannanoton. Itse luulen, että artisti on vain halunnut julkaista pitkään jatkuneen projektin hyvillä Love-sämpleillä. Ei sen enempää tai vähempää.
Ensimmäistä kertaa ei Asakaan ole sämpläilemässä 70-lukulaista musiikkia. Jo 'Terveisiä kaaoksesta' levyltä löytyy kappale, jonka taustalla pyörii ihan suoraan edistyksellinen ranskalainen puoliproge-kappale. Artisti ja tuottajat halusivat välttää ihan ilmeisimmät Love-sämplet, joten alussa mukana pyörinyt 'Luulosairas' on poissa, eikä Baddingin 'Paratiisiakaan' kierrätetä. Jälkimmäinen olisi taannut varman hitin Radio Helsingin kuuluvuusalueen ulkopuolella, mutta hyvä näin. Toisaalta mukana on jokaiselle musiikkinörtille tuttu DJ Shadow:n sämpläämä Pohjola-pala.
Hip Hop on tullut jo aikamiehen ikään ja paljon on ehtinyt tapahtua. Sen huomaa siitä, kuinka harvinaista tänä päivänä on räppi- ja hop-kappaleet, jotka perustuvat yksinkertaiseen toisten musiikin kierrätykseen, johon tyylilaji alkuvuosien ug-aikoina vahvasti nojasi. Wanha nuortuu muistelemaan, kuinka sivukorvalla kuunteli valitusta ja halveksuntaa "toisten juttujen kierrättämisestä/varastamisesta" ja "soittotaidottomuudesta", joilla 80-luvulla noussutta uutta musiikkityyliä arvotettiin ja yritettiin lakaista takaisin sinne maton alle. Jokainen tukkahevin kierrätysriffi oli taas osoitus valkoisen miehen tarpeesta luoda "uusi teos"? Eipä tainnut.. No, vertailukohta ei ole sinänsä rehellinen, sillä ei amerikantyöväenluokkausta/trailerpark pilluheviäkään hirveästi arvostettu uuden keksimisestä tai omaperäisyydestä. Mutta oikeiden ihmisten oikeilla soittimilla soittamaa musiikkia silti!
Keskustelussa törmäsikin kaksi aikansa kulttuurinäkemystä (nyt mustan presidentin Amerikan aikaan on jo vähän hankala ymmärtää silloin vahvasti vellonutta väri/älykkyyskeskustelua..); "valkoisten pyrkimys luoda aina uusi, uniikki teos", sekä mustien "olemassa olevien teosten kierrättäminen lisäämällä siihen oma rytmillinen näkemys".
Loppujen lopuksi homma meni niin, että valkoisetkin rupesivat kuuntelemaan räppiä, joten artistit nousivat taloudellisesti suosituiksi. Tämä taas johti siihen, että sämpläyksen kohteena olevat artistit tai oikeuksien haltijat halusivat osansa kakusta, jolloin vaatimussummat oikeuksista/tuloista johtivat siihen, että samplet jouduttiin naamioimaan tai piilottamaan tunnistamattomiksi. Samalla kuitenkin hävisi jotain. Ehkä vähän sama, kuin pelimannilta olisi kielletty piupalipaupalin melodiaan omien sanojen lisääminen ja tuloksena olisi ollut vähemmän tuttu ja iskevä biisi?
No, koko kuvio on mielenkiintoinen, mutta aiheutti eksymisen itse levystä. Taustat koostuvat pääosin pitkistä pätkistä kyseisiltä levyiltä ja muodostavat selkeitä biisirunkoja. Niiden 70-lukulainen tunnelma yhdistyy alkuaikojen hopin nopeaan looppi-editointiin. Lindholmin 'Meritarun' riffiin perustuva 'Mä haluun olla hippi' tunkeutuu punavihreään itsetutkisteluun/syytöksiin, joihin vain vasemmistolainen pystyy.. Vastaleirihän ei omantunnon asioilla useinkaan päätään vaivaa. 'Vasen väsynyt silmä' jatkaa tätä samaa tematiikkaa vielä syvemmällä rypien. Anna Puu vierailee 'Taulu' rakkauslaululla. 'Vesipisaroita' on käsittääkseni levylle vanhimpia levylle päätyneistä biiseistä. Sen falsettikertsi ja tausta tuovat vahvasti mieleen P.M. Dawnin tyyliset 90-luvun sämplehempeilijähipit. Kappaleessa selkeätä hittipotentiaalia. Sitä seuraava 'Vastaukset tuulee' on taas suorastaan psykoottinen. Pohjola-sämplen ajama '5000' lopettelee levyä keikkamatkojen pimeille maanteille ja koti-ikävään. 'Loppusoitto' pistää puolentoista minuutin ajaksi soimaan Loven edistyksellistä jatsia.
Olen Asan jonkinlainen fani, mutta edellinen 'Use Your Illusion III' ei jostain syystä pudonnut ihan hirveän kovaa. Jos nyt rehellinen olen, niin Loppuasukas on ainoa levy, jonka kuuntelen istumalta alusta loppuun. Love iski heti kovempaa, kuin edeltäjänsä, mutta ei tämäkään täydellinen levy ole. Pari levyn biisiä on vähän väsyneempiä, mutta menevät teoksen pakollisten kuprujen alle. Fyysinen levy on vielä hankkimatta ja intternetissä kuulemani mukaan cd- ja vinyyliversiot poikkeavat toisistaan kappalemäärän mukaan. Fyysinen äänite olisi mukava ihan mukana olevan oletetun sample-listankin takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti