Roy Harper - HQ 1975

Roy Harper on niitä (kultti)klassikkostatuksen saaneita artisteja, jotka ovat itsellä menneet aina ns. "tutkan alapuolelta".

Internetin musablogien aikana - siis niiden missä jaettiin linkkejä lataukseen - tuli tsekattua eniten kehuttu 'Stormcock', mutta siitä ei jäänyt muuta, kuin ehkä hivenen positiivisen puolelle taipunut mielikuva.

Olen taas ottanut tavakseni käyttää hyödyksi kymmenen kilometrin päässä olevaa Myllykosken kirjastoa ja sinne sijoitettua entisen Anjalankosken kunnan vinyylikokoelmaa.
Kyseinen vinyylihylly oli jossain vaiheessa tyhjennysmyynnissä ja kuuleman mukaan joku pääkaupunkiseutulainen keräilijä hyödynsi tilaisuutta saada 50 sentillä esim. Eero Koivistoisen 'Valtakunnan'. Jostain on kuitenkin taas ilmestynyt täydennystä ja levyhylly pursuaa 70-luvun progea, rokkia, folkkia ja jazzia.

Näin internet-aikana huomaa, kuinka kompakti paketti perinteinen vinyylilevy on.
Vinyylipitkäsoittoa kuunnellessa ei ensinnäkään istu luurit korvilla, vaan musiikki täyttää perinteisillä stereoilla tilan. Myöskään turhaa kappaleiden läpi hyppelyä ei tule tehtyä ja levy tulee kuunneltua sellaisena kokonaisuutena, jollaiseksi se on alunperin tarkoitettukin, ylä- ja alamäkineen.

Itse levyyn: Roy Harperiin tutustumattomuus on sikälikin hassua, että mies sai itselleen kunnianosoitusbiisin Led Zeppeliniltä (Hat's off to Roy Harper). Samaisena vuonna, samaisessa studiokompleksissa samaan aikaan HQ:n kanssa nauhoitetulla Pink Floydin 'Wish You Were Here'-levyllä Harper laulaa kappaleen 'Have a Cigar'. Näistä jälkimmäinen oli yhdessä vaiheessa jonkinasteinen lempilevykin, joten Harperin musan skippaus on taas näitä...
Harperin elämä ja ura itsessään on todella mielenkiintoinen. Hän kasvoi ääriateistiksi äitipuolensa jehovantodistajauskonnollisuuden takia, meni ilmavoimien kouluun teini-ikäisenä aikomuksena lentäjän ammatti, putosi kyydistä, joutui mielenterveyshoitoon mistä karkasi. 60-luvun alkupuoli meni useita vuosia soitellen kaduilla ympäri Eurooppaa ja pohjois-Afrikkaa, kunnes levytysura alkoi saman vuosikymmenen lopussa. Kymmenet aikalaiset ja seuraajat pitivät Harperia esikuvanaan.

Yritetäämpä uudestaan päästä itse levyyn: levyn avaa liki 14-minuuttinen 'The Game', joka lähtee liikkeelle yksinkertaisella voimariffillä, jota kappaleen edetessä hivenen laajennetaan, mutta homma pysyy simppelinä. Tässä yhteydessä voi mainita avausraidalla jytäävät muusikot: kitaraa soittaa naapuristudiossa ollut David Gilmour, bassossa Zeppelinin John Paul Jones ja rummuissa Edgar Broughton Bandin Steve Broughton. Part 1-5 muuntuu ja kasvaa. Harperia pidettiin alun perin puhtaana folk-artistina, joten avausraidan sähkövoimailun jälkeen jälkeen tuleva 'The Spirit Lives' aloittaa folk-sävyisenä muuttuen sekin (hoilottavaksi) jytäksi. A-puolen lopettava rokkitraditiobiisi tuntuu ehkä vähän täytebiisiltä.
B-puolen avaava 'Referendum (Legend)' palauttaa levyn sakeaan art rock-ruotuun Harperin julistavan folk-henkisen laulun ja jytäprogen kanssa. Levyn loppu on akustisempia biisejä levyn loppuessa rauhalliseen 'When an old Cricketer Leaves the Creaseen', joka oli jenkkipainoksessa levyn nimenäkin.

Levyn "epätodellisesta" kannesta vastaa 70-luvun puolenvälin ja skenen takia tietenkin Hipgnosis. Wikipedian mukaan albumi valittiin Portugalin lisäksi myös Suomessa vuoden levyksi ja saattaahan Heikki Harma näin aikanaan radiossa sanoneen? HQ ja Harper plus liuta muita levyjä (ennenkaikkea Frippin tuotanto, Robert Wyatt, Peter Hammilin soolot jne.) näyttävät näin jälkikäteiseltä katsantakulmalta, että proge tällaisenaan oli 70-luvun puolessavälissä kaukana väsähtämisestä. Hienoja levyjä, joista ei oikein tiedä mitä ja miten päin ne olivat tai ovat edelleen. Niinkuin pitikin.