Orbus Terrarumin ilmestyessä The Orbin ensilevystä (tai levystä, jota pidetään Orbin ensilevynä yhtyeen ja musiikin ollessa sellaista kuin se nyt on) oli kulunut neljä julkaisujen ja keikkailun täyteistä vuotta.Alex Pattersonin johtama ryhmä oli myös kokenut matkustajavaihdoksia pitkin matkaa. Kris "Thrash" Weston oli vielä levyn nauhoitusten alkupäässä mukana, mutta jätti yhtyeen ja hänen tilalleen Pattersonin rinnalle tuli edelleenkin mukana oleva saksalaissyntyinen Thomas Fehlmann. Kelkassa oli myös kymmenisen vuotta sitten edesmennyt tuottajamiksaaja Andy Hughes.
Orbin edellinen EP 'Pomme Friz' oli selkeä hittilevyjen jälkeinen askel kohti yhtyeen kehittämästä "ambient housesta" avant-gardempaan ja biitittömämpään, tai ainakin hienovaraisempaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan aikanaan maistunut osalle yhtyeen faneista ja huolimatta EP:n vielä kuumimmalla aallonharjalla ratsastaneista myyntiluvuista, myöskään lehdistö ja levy-yhtiö eivät pitäneet kyseisestä levystä. Tästä johtuen seurannut täyspitkä Orbus Terrarum kipusikin ilmestyessään totuttujen kärkisijojen sijasta hätäisesti brittilistan pykälälle #20.
Mutta se oli ennen ja nyt on nyt. Jälkikäteen kuunnellen juuri kaksikko Pomme Friz ja Orbus Terrarum ovat kestäneet ehkä aikaa parhaiten yhdessä live 93:n kanssa. Kahden ensilevyn selkeät biitit ja vielä selkeämmät samplet vaihtuivat tällä levyllä enemmän "ambient dub:iin", joka sekin poikkeaa rohkeammin esimerkiksi 'Towers of Dubin' aika traditionaalisesta dub-näkemyksestä, ottaen sieltä matalia yksinkertaisia bassolinjoja ja heittäen päälle kaikennäköistä muuta. Kaikki kylpee tietysti kaiussa, mitään varsinaisia melodioita tai muita koukkuja ei ole, ellei niihin lueta levyn kolmoskappale (ja jo aiemmin Levyhyllyssä ollut) Oxbow Lakesin alun mieleenjäävää pianosoinnuttelua. Biisi muuttuu kuitenkin täysin matkalla ja on lopussa vellovaa ja aaltoilevaa syntetisoitua ääntä. Hienovaraiset ja maiskuttavat synarytmit tuovatkin mieleen pari vuosikymmentä aikaisemman Klaus Schulzen ja hänen LFO:lla tehdyt rytmimäiset raidat. Välillä Patterson ja kumppanit kääntävät kaikulaitteet yhdelletoista kylvettäen koko hommaa metelissä. Sinkkubiisi Oxbow Lakesia lukuunottamatta koko muu sisältö menee periaatteessa yhteen ja samaan kasaan, enkä ihmettele sinänsä, että levyä ja Pattersonia arvosteltiin levyn ilmestyessä termillä "generic ambient music". Mutta se toimii.
Levyn ilmestyttyä yhtye äänitti seuraavan levynsä 'Orblivionin', mutta se julkaistiin U2:sen levyn takia vasta seuraavana vuonna 1997. Voimakkaasti aikansa jungle/drum'n bass rytmeihin nojannut levy lopetti oman romanssini The Orbin kanssa, eikä yhtye, tai Patterson ole pystynyt tämän jälkeen tekemään minun korvaani sataprosenttisesti miellyttävää tavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti