Skyray on liverpoolilaisen Paul Simpsonin projekti, jonka alla hän pullautti nipun levyjä 90- ja 2000-luvun puolivälien välillä. Mukana oli erinäinen määrä apulaisia. Simpson itse on artistina musiikin laitamarginaaleissa, mutta henkilökohtaisia sidoksia löytyy runsaasti Liverpoolin alueen 70-luvun lopun jälkipunk-skeneen.Paul Simpson oli edesmenneen Echo & The Bunnymen-rumpali Pete de Freitasin, Julian Copen ja Courtney Loven(!) kämppis. Ensimmäinen bändikin perustettiin saman yhtyeen kitaristi Will Sergeantin kanssa jo kouluikäisenä ja Simpson soitti 1979 koskettimia Copen Teardrop Explodes-yhtyeen ensisinkulla, sekä ensimmäisessä kokoonpanossa. Tämän jälkeen hän lähti perustamaan oman Wild Swans-bändinsä, joka toimi pitkin 80- ja 90-lukua on/off meiningillä, mutta saavutti toisaalta myös kulttisuosiota hämmentävänkin kuuloisissa maissa, kuten Filippiineillä.
Liverpool-skene ulottuu tällekin levylle asti, sillä yhdessä pääosin instrumentaalisen levyn kappaleista itse Bill Drummond lausuu salanimen takaa lyriikat. Taiteen moniottelija oli 70-80-luvun taiteeessa skenen tuottaja/manageri-guru ja tietysti suuremmalle yleisölle tuttu 90-luvun KLF-projektistaan. Yhteistä tälle levylle ja kirjainyhdistelmälle on (Chill Out-levyn tyylinen) steel-kitaran käyttö ilman ja äänitilan maalailuun.
Mind Lagoons onkin eräänlainen teemalevy, joka heiluu ja ui kuvitteellisessa ja lämpimässä easy listening/chill-out atollissa, tai laguunissa. Musiikki on tavallaan hyvin viihteellistä downtempoilua, jossa on kuorrutuksena kunnon kasa kornienväristen drinkkien "exoticaa", ehkä vähän suoraa muzak-henkeä. Mutta mutta.. Simpson on selkeästi tekijämies ja välissä on erittäin kauniita ambient-hetkiä, sekaan ujutetaan Joe Meekin henkisiä pörähdyksiä ja koko ajan uidaan tahallisesti sekä pinnan alle, että päälle.
Levyllä tulee eeppisiä hetkiä, missä harput laulavat, FM-syntetisaattori täyttää horisontin, Uma Sumac-tyylinen sopraano laulaa ja kitarat pöräyttävät wah-wahilla. Esimerkiksi levyn avaavalla ja lopettavalla 'Sunset Lovedronella'. Homma seilailee törkeän viihteellisen osaston ja vakavastiotettavan kaman välillä, tuoden liverpoolailun lisäksi mieleen myös Jah Wobblen 90-luvun maailmanmusailut. Nimibiisi pitää sisällään Bill Drummondin luennan ja nakuttaa rytmisesti eteenpäin, kuulostaen etäisesti Renegade Soundwavelta. Stilikka soi joka välissä ja kaiku maustaa muutenkin musaa. Levyn upein hetki on puolessa välissä, missä kellojen ja FM-syntikan viemä melankolinen ambient 'Ornate Flame Terminal' nostaa new age-henkisyydestään huolimatta ihokarvat pystyyn.
Ymmärtääkseni Paul Simpsonin musiikillinen ura on ollut vähän vasemmalla kädellä vedetty syystä, että hän taitaa olla liverpoolilaisen yliopiston professori? No, yhtä kaikki. Simpsoninkin niin sanottu musiikkiura on osoitus tuossa brittiläisessä satama- ja opiskelijakaupungissa olleesta 70-luvun lopun "kriittisen massan" ylittymistä, jossa putkahti ulos Teardrop Explodesin, Echo & The Bunnymenin ja Orhestral Maneuevers in Darkin tyylisiä ääniaalloille jääneitä bändejä ja jopa niiden kaverit kuulostivat ja kuulostavat hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti