Englantilainen Tim Blake julkaisi 70-luvun lopulla kaksi sooloalbumia ennen pitkää julkaisutaukoa, joka katkesi vasta 90-luvun alussa.Vuonna 1979 Blake liittyi Hawkwind-yhtyeeseen, jonka jäsen hän tauon jälkeen on ollut taas vuodesta 2007. Blake oli studiomiehenä 60-luvun lopussa oikeastaan osittaisessa vastuussa yhtyeen synnystäkin hänen järjestäessään kollektiivin soittajille aikaa ja tilan, jossa nämä pääsivät soittamaan ja kokeilemaan juttuaan.
Studiohommat olivat kyseessä myös, kun hän toimi studiomiehenä Daevid Allenin soololevyllä 'Banana Moon'. Tästä tie johti Ranskaan Gong-yhtyeen äänimieheksi, mutta pesti vaihtui nopeasti yhtyeen syntetisaattoreiden taakse yhdessä Gilli Smythin kanssa. Blake oli yhtyeen syntikansoittajista se "muusikompi" ja hänen sormenjälkensä jäi yhtyeen suitsutetulle kultti-trilogialle; 'Flying Teapot', 'Radio Gnome' ja 'Angels Egg'.
Blaken ja Smyth soittivat aikansa syntikoilla kohtuullisen hapokasta ja sakiaa taustaa Gongin samanlaiselle musiikille, mutta Blaken ensimmäinen soololevy 'Chrystal Machine' oli vaikutteiltaan sukua enemmän toisten aikansa pioneerien Tangerine Dreamin ja Klaus Schulzen sekvenssoiduille 'Berliinin koulukunnan' levyille.
Seuraavana vuonna julkaistu, englantilaisen kansanlaulu Jerusalemin (joka oli sukunimikaima William Blaken sanoittama) mukaan nimetty levy oli taas askel (avaruus)popimpaan suuntaan, vaikka kaikki on pääpiirteittäin edelleenkin toteutettu synteettisin soittimin. Blake soittaa levyllä myös entisen bändikaveri Steve Hillagen tyylistä liukukitaraa, lausuu ja laulaa vokaalit. Blaken arsenaalissa oli aikansa syntikoita (EMS-yhtiön modattu syntetisaattori, Roland 100 System, Mini-Moog, Arp Omni, Korg Polyphonic Ensemble), joten äänimaisema on juuri sellainen. Kyseinen laitteisto ja soundihan happani nopeasti 80-luvun alkupuolella jolloin levy on kuulostanut varmasti auttamattoman vanhentuneelta. Tänä päivänä se kuulostaa taas tyylikkäältä 70-luvun lopun syntikkalevyltä.
Albumi on mielenkiintoinen yhdistelmä soitinarsenaalia, esikuviaan astetta melodisempaa sisältöä ja kohtuullisen sakiaa vokalisointia/lausuntaa tuoden vahvoja mielleyhtymiä kumpaakin aikaisemmin mainittuun yhtyeeseen; Gongiin ja Hawkwindiin, joista jälkimmäinen on soittanut livenäkin paria levyn biiseistä. Oikeastaan levyn lopettava pitkä nimibiisi on ainoa, missä käydään vähän tyhjällä.
Levyn julkaisi ranskalainen Barclay ja sillä soittaa mini-Moogia sokea ranskalainen Jean Philippe-Rykel, jonka kanssa Blake teki tämän jälkeen vielä yhteisle... kasetin.
Blaken kävellessä näitä polkuja vähän jälkikäteen hänet on osittain unohdettu tämän kulttityylilajin jutuissa, jos vertaa vaikkapa entiseen bänditoveriin Steve Hillageen, mistä johtuen näitä ei ole ehkä puhkisoitettu ja ihmetelty. Mutta aikanaan 1978 Blake oli mm. Glastonburyn festareiden päättävän sunnuntain viimeinen esiintyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti