keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Flaming Lips - King's Mouth 2019

Se, että viime vuonna julkaistu King's Mouth livahti kokonaan huomaamatta ohi kertonee joko siitä, että albumien julkaisusta ei saa enää tietoa, tai sitten Flaming Lips yhtye on vain pudonnut oman mielenkiintotutkan haarukasta.

Ehkä kyseessä on vähän kumpaakin, sillä kovasti muistellen viimeisin Lips-albumi, josta pidin varauksettomasti oli 'At War With the Mystics' ja se on ilmestynyt 2006. Kuitenkin jälkikäteen ajatellen sekin oli jo toistoa ja jatkumoa vuoden 1999 'Soft Bulletin'-levyltä, eikä sinällään mitään uutta ja tajunnan räjäyttävää.

Wayne Coyne kumppaneineen oli kuitenkin alusta asti friikkiä ja uskaliasta väkeä, joten Mysticsien jälkeen tulikin muutos vuoden 2009 'Emryonic'-albumilla. Eihän sitä voi kuin hattua nostaa, kun asemansa vakiinnuttanut bändi julkaisee levyllisen meteliä, hyppelyä ja korvakidustusta, mutta kyseinen levy on taas sitten niin haastavaa kuunneltavaa, että menee enemmän käsitetaiteena, kuin nautittavana pitkäsoittona.

Flaming Lips rönsyillyt joululevyjen, musikaalien ja Dark Side of the Moon-cover levyjen pariin pitkin 00-lukua joten King's Mouth on 'Yoshimin' tyyliin konseptilevy.
Levyn tarina ei suoraan sanoen sen syvällisemmin kiinnosta, minkä siitä selvää saa Waynen iloisesti ja tänä päivänä poikkeavasti nuottien ympärillä, vieressä ja välissä heiluvalta vokalisoinnilta saa selvää. Maailman suurin vauva syntyy jne. Musiikillisesti ja soundillisesti pyöritään nyky-Flips tyyliin basso- ja rumpukonesoundien, synaujelluksien ja rämpyttelyn maastossa, uudempana elementtinä kiehtovan käppäinen kuoro-syntikka. Kappaleiden välissä ja seassa kertojaääni kuljettaa tarinaa ja peri-brittiläisen puheen takaa paljastuukin itse Mick Jones (The Clash, Big Audio Dynamite). Flaming Lipsiähän tämä on. Sakeaa, vähän käppää, välillä hellyyttävää ja toisinaan puuduttavaa.

Mitään suurta tai uutta ei tässä siis ole ja levyä ja bändiä voisi kuvata John Peelin sanoin (The Fall-yhtyeestä) "Always Different, Always the Same".

Ei kommentteja: