30-vuotta sitten äänitetty ja seuraavan vuoden huhtikuussa julkaistu Peggy Suicide jäänee monessakin mielessä Julian Copen pääteokseksi. Teardrop Explodesin kanssa pikkusuosiota nauttinut artisti flippasi, yritti yhtyeen jälkeen soolouraa, joka ei lähtenyt heti käyntiin (ja sisälsi alusta asti sakiampaa musiikkia sisältäneen sivu-uran).Vuoden 1984 'World Shut Your Mouth' ei lähtenyt odotettuun liitoon, mutta levy-yhtiöllä riitti pitkämielisyyttä, jonka hedelmänä voidaan pitää 1987 UK#11 sijalle päässyttä ja hopealevyn verran kaupaksi käynyttä 'Saint Julian'-levyä.
Seuraavana vuonna pullautettiin 'My Nation Underground', joka on alelaareista löytänyt monen Cope-ensilevyksi. Mikä on harmi, koska se on aika väsynyt levy. Island-levy-yhtiössä saatiin harmaita hiuksia Copen kyllästyessä (taas kerran) rooliinsa kaiken kansan poptähtenä. Seuraavat pikkulafkoille julkaistut 'Skellington' ja 'Droolian' jatkoivat pientä ja hämärää, jo 'Fried'-levyltä tuttua polkua.
Tässä mielessä Peggy Suicidea on pidetty hänen "artistisena jälleensyntymisenään", koska Copen onnistui yhdistämään nämä kaksi aiemmin eri urillaan pitämäänsä linjaa ja aika hyvinkin. Peggy myi kohtuullisen hyvin, sillä on tarttuvia kappaleita, mutta se on myös kansivihkojaan myöten kohtuullisen sakia levy.
Kansivihkojen ensimmäisellä aukealla artisti kättelee jättiläismäisen ja jättipaisen hahmon kanssa (sama, joksi pukeutuneena hän osallistui vuoden 1990 massiivisiin Thatcherin vastaisiin Poll Tax Riotteihin), vieressä kertomus näystä, jonka hän sai kesällä 1990. Tässä näyssä Maaäiti/Jumalatar seisoo ylpeänä, mutta ihmiskunta pahoinpitelee toiminnallaan häntä ja hänen päällään olevaa luontoa, naisten oikeuksia, eläinten oikeuksia ja harjoittaa järjestäytyneiden uskontojen kanssa kaikkea pahaa. Jokainen biisi ja sen tausta käsitellään Copen omassa esittelyssä.
'Beatiful Love'-pikkuhitin ja hyvän levymyynnin hymyjen varjopuolella Island-levy-yhtiössä oltiin varpaillaan levyn poliittisten julistusten kanssa, eikä niihin oltu tyytyväisiä, joka nähtiin Peggy Suiciden aloittaman levy-trilogian edetessä ja puheiden koventuessa seuraavalla 'Jehovahkill' -levyillä. Sen nousu listasijalle #20 ei estänyt Islandia antamasta Copelle mononkuvaa perseelle ja trilogian päätösosa 'Autogeddon' (UK#16) julkaistiin Def Jamin American Recordsille, josta Cope sai sitten siltäkin myöhemmin kenkää..
Siinä missä Jehovahkill esitteli selkeästi hänen fiksaatiotaan 70-luvun saksalaiseen krautrockkiin, Peggy Suicide on enemmän kiinni vuoden 1990 Englannissa heilastellen aikansa brittipopin, baggyn ja sen semmoisen kanssa. Tuotantovastuu on jaettu Copen ja edellisillä levyillä soittaneen Donald Ross Skinnerin kesken. Tuotanto onkin kestänyt hyvin aikaansa, kuulostaen lähinnä omaltaan, eikä kahdelta yllä mainitulta aikaansa sidotulta tyyliltä. Ehkä tässä on mukana vielä myös jäänne/ripaus 80-luvun post-punkkia.
Pikkuhitti 'Beatiful Loven' jälkeen tuleva 'Western Front 1992 CE' on jo aika elektroninen ja kokeellinen naiskuoron mantran kanssa. Tästä levy kulkee loppua kohti kohtuullisen (valkoisen) funkisti päättyen pienimuotoiseen 'Las Vegas Basement'-biisiin. Biiseistä tehtiin ja Cope teki myös itse erinäisiä muodin mukaisia remixejä, joita on ripoteltu EP:lle ja singleille.
Levyn nimi on muuten sanaleikki Buddy Hollyn 'Peggy Sue'-biisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti