Edellisestä Kraftwerk-kirjoituksesta päästäänkin mukavaa siltaa pitkin tähän vuonna julkaistuun ja historian hämäriin jääneeseen elektronisen musiikin levyyn.Esperanto on Karl Bartosin Elektric Music-nimen alla julkaistu levy, jolla vierailee kappaleentekijänä ja vokalistina mm. OMD:n Andy McCluskey. Parilla biisillä sävellyskrediitit jakaa levynkannenkin tehnyt Emil Schult, joka oli pitkään Kraftwerkin kansitaiteilija, lyyrikko ja yhtyeen yleisen ilmeen takana muutenkin. Osalla biiseistä krediitit jaetaan toisen Elektric Music-perustajajäsenen, mutta poisvetäytyneen Lothar Mannteufellin kanssa.
Karl Bartos itse oli jäsenenä Kraftwerkin loistonpäivien ajan ja osakirjoitusvastuusta useista yhtyeen ikonisista kappaleista. Bartos palkattiin alunperin soittamaan elektronisia perkussioita Autobahnia seuranneelle Yhdysvaltain kiertueelle, mutta siirtyi roolistaan sujuvasti yhtyeen perusjäseneksi aina vuoteen 1990 asti. Hän oli mukana vuonna 1991 julkaistulla The Mix-albumilla, mutta oli ilmeisen kyllästynyt yhtyeen verkkaiseen toimintaan ja ero oli rivien välistä luettavissa riitaiseksi.
Halusi tai ei, niin Elektric Music luetaan äänitteenä aina tätä taustaa vasten. Jos mutkia vedetään suoriksi, niin tässä yhtyeen keskeinen jäsen (joskin hierarkiassa aina kaksikon Hütter/Schneider takana) tekee levyn omilla mieltymyksillään ja taidoilla ilman kaksikon kahlintaa ja äärimmäistä laadunvalvontaa.
Siinäpä koko levy pähkinänkuoressa.
Mutta. Ei se nyt ihan näin yksinkertaista ole. Esperanto ei ole laisinkaan hullumpi albumi, vaan sillä on omia vahvuuksiaan. McCluskeyn tapaiset fanipojat levyllä tuovat oman sidontansa sen hetkiseen aikaan. Vokalisoituja kappaleita voisi kuvailla "Kraftwerkkia Pet Shop Boys-laululla". Toisaalta levyllä käytetään runsaasti puhesynteesiä, jota runttaillaan, loopataan ja pyöritellään taattuun ysärin alun elektronisen musiikin tyyliin.
Levy sai ilmestyessään sapiskaa aikansa tekno-soundeista ja estetiikasta, mutta aikahan tunnetusti syö lapsensa ja nyt ysärin tekno kuulostaa yhtä teollisromanttiselta, kuin 70-luvun moottoritie vastaavasti ysärillä. Tähän samaan soundiensa päivittämiseenhän Kraftwerk itsekin pyrki The Mixillä. Albumi on rakennettu siten, että alun tekno-pop Shop Boysista siirrytään edetessä hiljalleen puhesynteesiin ja kierrokset tavallaan kovenevat loppua kohden, jota voi kuvailla Kraftwerk meets ysäritekno/elektronica.
Bartos vs. Kraftwerk on tietenkin ilmeinen tilanne, missä kumpikin tarvitsisi toistaan. Mutta levy on silti yllättävän kelvollinen, vaikka siitä puuttuu se jonkin "lopullinen" laatusinetin tuoma ehdottomuus.
Vahva suositus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti