Florian Schneider poistui tosiaan keskuudestamme pari viikkoa sitten, ilmeisesti jo jonkin aikaa sairastettuaan. Tai keskuudesta ja keskuudesta, koska ilmeisesti juuri Schneider oli yhtyeestä se, joka oli vastuussa "haastavasta" ulosannista, niukoista haastatteluista ja äärimmäisen tarkoin varjellusta julkisuuskuvasta.Toisaalta hän oli jäänyt pois yhtyeestä jo vuonna 2008, eikä ole viimeiseen kymmeneen vuoteen kiertänyt messissä, keskittyen omaan "soolomusiikkiinsa".
Pääkaksikon toinen osapuoli Ralf Hütter taas oli hetken aikaa poissa yhtyeestä tämän levyn jälkeen, Schneiderin soittaessa yhdessä tällä albumilla viimeisessä kappaleessa rumpaloivan Klaus Dingerin ja kitaristi Michael Rotherin kanssa, joista jälkimmäiset menivät pian perustamaan yhtyeen NEU!, kuten kaikki tänne eksyneet varmasti jo tietävätkin. Seuraavat levyt '2' ja 'Ralf und Florian' toteutettiin kokoonpanolla, jossa soitti vain kaksikko itse. Tällä levyllä rummuissa on Dingerin lisäksi Andreas Hohmann, joka soitti levyn alkupään sessioissa.
Kraftwerkillä ja sen johtohahmoilla oli tosiaan taipumus kirjoittaa yhtyeen tarina ja musiikki mieleisellään tavalla ja siihen ei kuulunut debyytti, kakkoslevy, eikä kaksikon nimikkolevy. En tiedä onko näitä julkaistu edelleenkään muina kuin enemmän tai vähemmän bootleggeinä? Virallinen selitys on ollut, että masternauhojen äänentaso- ja laatu eivät ole tarpeeksi hyviä, mutta eiköhän syynä vain ole sen tosiasian hiekkaan piilottaminen, ettei Werk ollut alusta asti ihan sellaista hillittyä, minimalistista ja tarkoin harkittua elektronista musiikkia miksi kaksikko sen halusi esitellä.
Tai no, kyllähän tämä on tavallaan tuotannoltaan minimalistista, mutta soitannollisesti ei olla tekemisissä 70-luvun puolesta välistä tutun timantin- ja soundin hiomisen kanssa, vaan debyyttilevy seuraa aika tarkasti ympäröivän Saksan musiikkiskenen jamihenkistä musiikkia, josta tällä levyllä on mukana vielä ns. rock-kulmaa.
Uskallusta ja kokeilua sinänsä piisaa ja musiikkia voi surutta luonnehtia osittain avant-garde henkiseksi. Kaikki plöräykset ja pöräykset eivät ole tarkoitettu massojen viihteeksi, tai düsseldorfilaiseen diskoteekkiin tanssittavaksi levyn jakautuessa neljään pitkään kappaleeseen, joista kakkospuolen ykkösbiisi 'Megahertz' on vielä suhinaa ja plörinää ilman biittiä. Kumpainenkin Hütter sekä Schneider olivat taustaltaan klassista musiikkia opiskelleita muusikkoja, joiden irtiottona tätä levyä voi myös pitää. Ralf soittelee urkujen lisäksi myös vapaata sähkökitaraa ja Florian puhaltelee huiluunsa, joka kulkee filttereiden ja oskillaattoreiden läpi. Mutta siis: päällekäyvän staccaton värittämää jamimusaahan tämä on ja viimeisellä biisillä Dinger paukuttaa jo miltei motorikkia.
Sinänsä myöhempi hiekkaan peittely levyn kohdalla on hassua. Jos leikkii ajatusleikkiä, että tämä olisi joku ultra-rare kadonnut klassikko hidden gem krautrock-levy, niin tämä olisi monien suosikkilistoilla. Nyt vertailukohta yhtyeen muuhun tuotantoon on rankka ja epäreilu.
Kannesta oli vastuussa Hütter joka haki innoitusta Andy Warholin sarjallisuudesta ja tavallisten esineiden ja tuotteiden kehystämisestä. Kakkoslevyhän oli tismalleen samanlaisella kannella, mutta eri värillä. Klaus Dinger taisi napata idean NEU!-levyille lähtiessään yhtyeestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti