Oi!:ta ostaessa ja keskustellessa on huvittavana piirteenä aina kootut selitykset, jotka käydään oston tarkoitusperien selvittämiseksi.
Sanottakoon se siis tässäkin pysyvänä disclaimerina; alkuperäinen Oi! oli britti-skinien musaa, muttei poliittista tai poliittisena jopa vasemmistolaista sellaista. Natsipaska valui touhuun vasta alun jälkeen.
Musan tarkoitus oli pistää työläispoikien meno/potkujalka vipattamaan ja fyysistä rasismia harrastettiin ainoastaan, jos joku pakistanilainen nyt sattui vahingossa kävelemään droogiei.. skinipoikia vastaan.
Oi!:ta kärrättiin Suomeenkin 80-luvun taitteessa etenkin Pokon toimesta, omassa levynkannessani komeilee alkuperäinen F-musiikin tarra. Oi! The Album on siis kokoelma, jolla on pätevää aikansa urpo-punkkia ja sen julkaisi alunperin EMI.
Tyylilaji ilmestyi kuvioihin aikana, jolloin 77-punkki alkoi kadota tai korruptoitua uudeksi aalloksi. Vastaiskuna tälle kehitykselle biisit olivat Oi!:ssa yksinkertaisia, miehisiä ja vailla turhia krumeluureja. Tyyliä kutsuttiin alunperin nimellä 'streetpunk' ja legendaarinen kriitikko Nick Kent vihasi avoimesti bändien urpoutta ja yksioikoisuutta. Hänen mielestään Sham 69:n Jimmy Pursey oli malliesimerkki tusinapällistä, joka pilasi tai karsinoi punkin alkuperäisen ilmaisuvapauden. Lisäksi Pursey kävi kovasti luennoimassa lehtien toimituksissa 'kadun mielipiteistä'. Mutta tilausta sille oli; bändit hallitsivat hetken genren myyntilistoja. Bändien keikoilla viihtyivät niin skinit, kuin punkit ja yleensä vielä sovussa keskenään. Tästä on olemassa vielä pieniä perinteiden rippeitä.
Oi!:n kulta-aika kesti kuitenkin vain lyhyen hetken; vähän päältä vuoden kuluessa nouseva hardcore syrjäytti sen pitkälti sen omilla riisutuilla eväillä ja genre alkoi valumaan sinne rosvosektorin puolelle. Tänä päivänä 'piireissä' Oi!:n alle saatetaan lukea vaikka ihan täyttä thrash-metallia rasistisella sanomalla.
Mutta hetken aikaa Oi! oli asian ytimessä. Oi! The Album antoi levyllisen bändejä jotka ovat parhaimmillaan yhden tai kahden biisin satseissa; eli siis sinkuissa. Levyn bändit ovat tänä päivänä aikansa ja asiansa ehdotonta eliittiä; Cockney Rejects, Exploited, Peter & The Test Tubies, Angelic Upstarts, 4-Skins ja Cock Sparrer.
Albumi on kokonaisuutenakin yllättävän hyvää 'aivot narikkaan' punkkia ja sisältö kuulostaa vähemmän päivettyneeltä, kuin moni aikansa taiteellisempi luenta. Yhteislaulu, oi! oi! oi! huudot, miehinen asenne ja yhdellä kitarankielellä soitetut liidit. Ja se tönkkö soitto. Lisäplussaa siitä, että tällä levyllä ei ole skini-boysseihin liitettyä ska-musiikkia. Sen kohdalla olen itse rasisti ja sanon, että mustat hoitavat tyylin huomattavasti paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti