Kantner ja Slick tekivät myöhemmin useitakin rikoksia musiikkia vastaan ja Airplanen levyjen taso laski tähän aikaan kuin lehmän häntä. Näistä jälkimmäinen johtui todennäköisesti yhtyeen runsaasta päihteiden (eri ihmisten eri päihteiden) käytöstä joka oli jakanut bändin kahteen leiriin, joista muodostuivatkin sitten Jefferson Starship ja Hot Tuna.
Minulla ei ole ikinä ollut mitään suurta perversiota laimeaa 70-luvun AOR:ää kohtaan, joten Starship on aina aiheuttanut lähinnä puistatuksia. Sehän oli Kantnerin ja Slickin projekti, johon myöhemmin liittyi vielä näihin aikoihin Airplanesta lähtöä tehnyt perustajajäsen Marty Balin. Jack Casady ja Jorma Kaukonen taas siis perustivat Hot Tunan, jonka erinomaisuus on minulta myöskin ollut aina hakusessa. Vaikka sitä nyt pystyy kuuntelemaan. Koko edellä mainittu porukka Balinia lukuunottamatta soittelee kuitenkin ainakin yhdellä raidalla tällä kyseisellä levyllä. Kuten myös suuri osa Bay-arean hippiskenen sankareita mukaan lukien kakkosaallon 'Tower of Power', David Crosby, Graham Nash ja ykkösaallon Jerry Garciat ynnä muut. Knoppitietona mainittakoon, että parilla raidalla soittaa myös Jorma Kaukosen vähemmän tunnettu, mutta ahkera sessiomuusikkoveli Peter Kaukonen.
Levyn kannessa on aikansa upeaa kuvankäsittelyä, jossa on tuolloisen pariskunnan Kantner & Slick vauva China Wing Kantner. Hänestä tuli myöhemmin MTV:n videokuuluttaja - pariskunnasta taas entinen pariskunta jo vuonna 1975.
Levyä on kohtalaisen vaikea lokeroida oikein mihinkään genreen, eikä se tietysti sitä edes itsekään yritä. Se on pirteämpi ja napakampi, kuin tuon ajan Airplane-levytykset johtuen luonnollisesti siitä, että se on pitkälti pelkästään Kantnerin ja Slickin käsialaa. Kaksikko jakaa vielä tuotantovastuunkin ja levy julkaistiin yhtyeen silloisella omalla levymerkillä.
Levyn avaa jäätävän kova Slickin 'Silver Spoon', johon Airplanen Jack Casady täräyttelee fuzz-pörinäbassoa taustalle, viulu valittaa ja Slick tykittää vokaalejaan. Tähän perään kaksikko laulaa yhdessä 'Diana Part1', joka on kirjoitettu aikansa radikaaleille Weathermeneille ja Diana Oughtonille, joka edellisenä vuonna räjäytti vahingossa itsensä valmistellessaan naulapommia värväystoimistoa vastaan. Kolmantena tulee eeppinen levyn nimibiisi, jossa Peter Kaukonen nakuttaa valittavaa liidiä, Tower of Power töräyttelee eeppisiä tööttäyksiä ja Edwin Hawkins Singers laulaa taustoja. Seuraavana poistutaan vähäksi aikaa formaalista kappalerakenteesta ja äänittäjäinsinööri Phill Sawyerin 'Titanic' on kasa ääniefektejä merellisessä hengessä, eli meren kohinaa, sumutorvia ja suhinaa. 'Look at the Woods' on folkkia Airplanen hoilotushengessä. Vinyylikaudella A-puolen päättäneessä 'When I Was a Boy I Watched the Wolves' on miltei yhtä eeppistä tavaraa, kuin puolen aloitusbiisi. Jerry Garcia kitaroineen näyttää, miksi hän oli tähän aikaan länsirannikon yhden kovimman kepittäjän maineessa. Kättä lippaan!
B-puoli vinyyliaikana käynnistyi 'Million'illa, joka kuulostaa oudon etäisesti samalta, kuin joku Dire Straitsin riffi. Tai siis tietenkin toisin päin. Sanoituksessa hyvästellään jo San Fransisco-unelmaa. Seuraavana tulee tytär Chinalle omistettu saman niminen biisi. Tower of Power sieluttaa taas biisiä torvineen ja lyriikat ovat suoraan äidin tarkkailua uudesta lapsestaan. 'Earth Mother' on folkkia ja kumartelee selkeästi valtameren (itärannikon puolen) yli Fairport Conventionin suuntaan akustisia säestävällä sähkökitaralla ja viululla. Tästä jatketaan 'Diana Part2', joka päättyy aikansa syntetisaattoreiden vingahduksiin. Matka jatkuu Patrick Gleesonin ja John Vierran syntetisaattoriartsykappaleeseen 'Universal Copernican Mumbles', jonka lopussa Kantner vokalisoi. Levyn päättää miltei 8-minuuttinen Friscon julistavinta hoilotusta muisteleva 'Holding Together', jossa Garcia esittelee taas jäätävintä kitaratyylittelyään hitaan massiivisen piano-boogien päälle.
Sunfighteria voi tavallaan pitää sellaisena onnistuneena loppupään Jefferson Airplane levynä, vaikka kyseessä onkin kahden artistin 'soololevy'. Musiikki on eeppistä ja vaikeasti lokeroitavaa. Se poikkeaa kuitenkin aikansa muista Frisco/länsirannikko-krapulaisista 'laid-back' soundilevyistä, eikä flirttaile kovinkaan vahvasti myöskään tuolloin nousussa olleiden Eaglesien ja Pocojen suuntaan, vaan kuulostaa tekijöidensä mukaan Grace Slickiltä ja Paul Kantnerilta.
2 kommenttia:
Kaukosen & Casadyn tuotoksia lukuunottamatta Airplanen Volunteers oli vika merkittävä levy kyseiseltä henkilökasaantumalta.Sekasortoon ei ollut syynä doupit,vaan muu kemia:seksisuhteet ja se että Slick&Kantner halusivat huutaa poliittisia iskulauseita,Kaukonen&Casady kehittää musiikkia ja Balin laulaa romanttisia balladeja.Ja kuten aina kaikki selviää lukemalla.Muutoinkin villejä aikakuvaksia räjähtäneestä aikakaudesta : Grace Slickin omaelämäkerta Somebody To Love ja Jeff Tamarkinin Got A Revolution:Turbulent Flight of Jefferson Airplane.
Hipibändei,joopa.Mut Grateful Dead on tarjoillut muutaman vuoden ajan marraskuussa yhden biisin ilmaiseksi joka päivä.Löytyy osoitteesta:30 days of Dead.jos kiinnostaa..
Lähetä kommentti