22-vuotias artisti oli esiintynyt tätä ennen korkeintaan 500 hengen saleissa, mutta pistettiin aika pitkälti tuntemattomuudesta sadantuhannen hengen eteen. Sen lisäksi, että esitys vaikutti yleisön, yleisö vaikutti esiintyjän, sillä katsojat pitelivät käsissään sytkäreitä ja kynttilöitä, joilla yritettiin näyttää sateelle yleisön oma voima ja häätää se pois. Tästä sai aiheensa tältä levyltä löytyvä nimibiisi ja amerikan top10 hitti ''(Lay Down) Candles in the Rain'.
Melanien nimi on jälkikäteen jäänyt asianharrastajien ulkopuolelle ja folkin tarinan sivulauseeseen, eikä hän nauti samanlaisesta ikonisesta asemasta kuten samalla festarilla, tai samoihin aikoihin esiintyneet Joan Baez (toki pioneeri), tai Joni Mitchell. Tämä siitä huolimatta, että Melanie oli 70-luvulla erittäin menestynyt laulaja-lauluntekijä ja hänen taskustaan löytyi parikin top10 hittiä, muutama pienempi ja menestyneitä hyviä albumikokonaisuuksia. Hän nousi lavalle myös seuraavan vuoden Isle of Wightillä ja osallistui ensimmäiselle Glastonburyn festivaalille. 70-luvulla hän toimi näkyvästi myös muun muassa Unicefin edustajana ja ilmoitti itsensä vankkumattomaksi omaa tietä kulkevasksi libertaaniksi demokraattien, sosialistien tai republikaanien ulkopuolella.
Ehkä Melanie ei pystynyt kuitenkaan kuljettamaan musiikkiuraansa 60-luvulta 80-luvulle ja eteenpäin, sekä ilmoitti käytöksensä ja ajatustensa olleen omasta mielestään hippisukupolvestakin ulkopuolisena. Ehkä myöskään kaiken maailman joululevyt ynnä muut eivät ole myöhemmällä uralla nostaneet arvostusta ainakaan korkeammalle?
Melanien laulutyyliä ja käsittääkseni aikansa lavaolemusta voisi luonnehtia 'luonnonvoimaiseksi', jossa pehmeiden, hivenen käheällä äänellä laulettujen osuuksien vastapainoksi vedetään välillä äänen särkymispisteen rajamailla ja täysillä. Levyn avaa puoliksi puhuttu lyhyt resitatiivimainen 'Candles in the Rain', josta siirrytään pari vuotta aiemmin oman hittinsä tehneen gospel-ryhmä The Edwin Hawkins Singersien sielukkaasti ja runsaasti taustoittaman 'Lay Down (Candles in the Rain)' klassikkoon, jossa Melanie ei tosiaankaan jää kohokohdassa gospel-kuoron alle.. Seuraavaksi pläjähtää 'Lovin Baby Girl', jolla artisti jatkaa flippaamisen rajamailla olevaa tulkintaansa, tällä kertaa puolijytäävän akustisrokin päällä, jonka loppuun lätkäistään vielä louskuttava wah-wah. 'Citiest People' kertoo kansanlaulumaisesti kylmän kivikaupungin asukkaiden tympeydestä ja ympäristön yksilöille tekemästä vaikutuksesta - todennäköisesti artistin omakohtaisesta kokemuksesta. A-puolen päättää komea 'What Have They Done to My Song Ma', joka on todennäköisesti vaikuttanut kotimaan Ankin 'En anna heille anteeksi' kappaleen syntyyn.
Kakkospuolen avaa 'Alexander Beetle', lapsen näkökulmasta laulettu lastenlaulumainen kappale, jossa kotiapulainen päästää vahingossa tikkuaskiin laitetun lemmikkikoppiksen karkuun. Kappale lainaa Nalle Puhin kirjoittaja A. A. Milnen runoa. 'The Good Guys' kertonee bongojen ja akustisen kitaran säestyksellä miesvallasta. Seuraavaksi versioidaan James Taylorin 'Carolina on My Mind', joka rullaa urkujen ja orkestraation päällä (kansissa tämä on painossa vaihtanut paikkaa ykköspuolen 'Lovin Baby Girlin' kanssa). Perään läjähtää levyn toinen coveri, Stonesien 'Ruby Tuesday', joka poiki levyn toisen hitin ja Melanie pääsee taas tööttäämään kunnolla kertsissä. Levyn päättää chanson-tyyppinen uudelleenluenta ykköspuolen päättävästä 'What Have They Done to My Song Ma':sta, vaikka kansiteksteissä kohdalla pitäisi olla 'Leftover Wine' niminen biisi.. Onkohan tässä levyversiossa mennyt sekaisin jenkki- ja enkkupainokset? Levyn tuotannosta vastasi kuitenkin Melanien pitkäaikainen aviomies Peter Schekeryk, kuten käsittääkseni kaikista myöhemmistäkin albumeista.
Buddah Recordsin alkuperäinen vinyyli löytyi karhulalaiselta kirppikseltä 2,5 euron hintaan, mikä oli painovirheistä huolimatta oikein hyvä ostos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti