Tekno-skene on itselleni kohtuu tuntematon, enkä tiedä varmuudella kuvioita, mutta olen ymmärtänyt, että kroatialainen Petar Dundov on pitkään ollut niin sanottu tekijämies. Hän aloitti elektronisen musiikin tekemisen samoihin aikoihin, kun Rautaesirippu sortui ja sitä seuraavat Balkanin 90-luvun sodat alkoivat.
Jugoslavia oli siitä erikoinen itäblokin maa, että siellä oli jostain syystä paljon syntetisaattoriosaamista ja bändejä jo 70-luvulta asti. Maassa oli 80-luvulla erittäin voimakas diy- ja kasettiskene jonka tuotoksia voi nykyään kuunnella kohtuu helposti Youtubesta. Dundov on tunnettu analogi-kaman keräilijä ja teknon tekijöiden siirtyessä 90-luvulla digitaaliseen tekemiseen, hän rupesi haalimaan pihamyynneistä ja muista halpaa gearia kotistudioonsa. Toki sieltä löytyy digitaalistakin räkkisynaa ja äänitintä.
Dundov on julkaissut suuren osan materiaalistaan belgialaisen Music Man-lafkan kautta, myös tämän 'Oasis' kappaleen. Biisi on oikein miellyttävä kymmenminuuttinen transsi, jossa käydään etnisehköä skaalaa läpi biitin naputtaessa väsymättä taustalla. Kaiut värittävät lopputilan ja mieleen nousee vahvasti 80-luvun Manuel Göttsching ja hänen 'E2-E4' sekä OMD:n eli Orchestral Maneuvers in the Darkin sinkkujen taiteellisemmat (ja vahvasti motorisen krautin vaikutteiset) b-puolet. Ehkä myös Solariksen uusioversion soundtrack.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti