Timo Mattssonin 'Kotka' on käynyt Levyhyllyssä jo M&T-tuotannon 'Hittiparaati' levyn esittelyssä, jolta löytyy Mattssonin ainoan sinkun kummatkin puoliskot (kakkospuolella 'Jäätynyt mies').
Esittäjän levytysura oli alkanut jo kymmenen vuotta aikaisemmin turkulaisen beat-yhtye Firestonesien riveissä, jolta ilmestyi single vuonna 1965. Tämä Matti ja Teppo Ruohosen levy-yhtiölle levytetty sinkku yhdistelee progen kunnianhimoisia elementtejä iskelmälliseen kappaleeseen, eikä lainkaan hullummin. Kaiken kruunaa aikansa uutuus; syntetisaattori.
Turkulainen Mattsson ilmestyi vielä pari vuotta myöhemmin lyhytikäiseksi jääneen Combination-yhtyeen riveissä, jonka levyltä löytyy kappale 'Eagle', jonka kuulematta uskoisin olevan sama, kuin tämä. Rocket Records on uudelleenjulkaissut tämän(kin) ja nettitietojen perusteella Combinationin taustalla soittivat sekä turkulainen Kaamos-yhtye (levytti myös M&T Productionsille), että edesmenneen Tasavallan presidentin soittajista Tolonen, Häkä Virtanen ja näiden lisäksi vielä tässä vaiheessa nimellä Hessu operoinut Wigwam-mies Pedro Hietanen. Tämän kolmikon oletan soittavan tällä vuoden 1975 versiollakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti