Varropas on jo vuosia toiminut kokeellisen/elektronisen musiikin duo, jonka muodostavat kitaristi Juuso Paaso ja syntikoista vastaava Samuli Kytö. Ensin mainittu musisoi Varropasin lisäksi enemmän formaalia musiikkia esittävässä Mustat kalsarit yhtyeessä, joka säestää toisinaan myös helsinkiläistä lauluntekijätär Hulda Huimaa. Kytö on taas (jo edesmenneen Kalsarit jäsenyyden lisäksi?) julkaissut musiikkia pääasiassa erilaisten kokeellisten projektien kanssa. Duo:n esitykset ovat tätä "efektit ja laitteet lattialla, soittajat vääntelemässä ja tuijottamassa niitä" koulukuntaa. Pienelle, mutta kiinnostuneelle yleisölle suunnattua siis.
Juosten ulos c-kasetti on julkaistu kaksikon viimekesän keikkoja varten. Keikoilla Varropas oli ainakin profiilikkailla H2Ö ja Jättömaa-festareilla, joista jälkimmäisellä näinkin kaksikon ja videotaiteilijan setin. Vahvasti 90-luvun mieleentuova videoefektikuvasto ja Kytön minimalistinen, mutta taiten tehty sekvenssointi ja namiskoiden vääntely toivat mieleen yllättäen wanhan kunnon The Orbin, mutta Juosten ulos maalailee hivenen toisenlaista maisemaa.
Käsikirjoitus on sikäli sama, että Kytö hoitaa pulputuksen ja muut, jonka päälle Paaso soittaa delay-efektin (ja monien muiden) kanssa täydentävää kuviota. Paason kitaransoittotyyli on lyyrinen ja heitän nyt ihan suoraan tiskiin vertauksen Manuel Göttschingistä. Soitto ja kokonaisuus kuulostaa pulppuilevan matemaattiselta, muttei tylsältä. Eikä se muuten vertauskuvista huolimatta kuulosta suoraan 70-luvun lopun Ashralta, tai kraut-apinoinnilta, mikä on erittäin jees. Nimittäin huolimatta suuresta krautfanituksestani en ole oikein ikinä sulattanut 4/4 'motorik'-kompin takomista pillifarkuissa ja muotikampauksessa, vaan tykkään tyylilainoista omalla otteella soitettuna. Olen myös musiikin suhteen romantikko, joten mitään kahdenkymmenen minuutin pituista ritinäkidutusta en kestä luovuttamatta tietoja vihollisille. Tässäkin suhteessa Varropasin omannäköinen, mutta myös miellyttävä ja helposti sulava julkaisu tarjoaa mukavan kuunteluhetken.
Julkaisun fyysinen muoto, eli c-kasetti asettaa myös sisällölle hauskan kontrastin; tämä on todennäköisestä jamituslähtökohdasta huolimatta aika hyvin tehtyä ja soitettua kamaa, mitä olisi toiseen maailmanaikaan ehkä puunattu viimeisen päälle kliineille soundeille. Nyt kasetti kihisee ja venyttää koneentarkkoja sekvenssejä ja arpeggioita. Välillä kaiut meinaavat mennä ruvelle ja kaikkea muuta perusjuttua. Silti, tai juuri sen takia tälläinen julkaisu tuntuu elävämmältä, kuin koneelta kuunneltu mp3. Kasetti pyörinyt aika paljonkin soittimessa, joten suosittelen sitä.
24 tunnin herruus
7 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti