Levyhyllyn yhdeksäs vuosi pyörähtää käyntiin punk-levyllä. Yhdeksän blogivuoden aikana levyjen fyysinen myynti on syöksynyt vuosi vuodelta alaspäin. Erityisesti tämä on koskenut cd-levyä, joka formaattina on tullut jonkinnäköiseen tiensä päähän.
Vinyyli sitä vastoin on elänyt tämän ajan jatkuvaa nousua, mutta siitä huolimatta sen myyntiluvut ovat käsittääkseni kulta-aikaan ja cd:n kukoistukseen nähden aivan marginaalisia. En ole pariin vuoteen (maallemuuton jälkeen) ollut hirveän aktiivinen Stadin levykauppojen kävijä, mutta silloin kun kävin, niin meininki poikkesi syksyn Tukholmanmatkasta. Siellä nimittäin 1/5 levykauppojen asiakaskunnasta oli nättejä nuoria naisia, jotka pläräsivät rakennekynnet huoliteltuina vinyylilaareja. Eli haisevien hikisten peräkammarin levysetien sijaan voidaan tällä hetkellä kai puhua muoti-ilmiöstä vinyylien kohdalla?
Yksi erikoinen ilmiö on käytettyjen vinyylien- ja erityisesti punk-sellaisten myynti ja pyyntihinnat. DIY-hengellä ja halvalla painetut skenen sisässä kädestä käteen myydyt levyt saavat nykyään kolminumeroisia hintapyyntöjä ja kämäisimmästäkin 90-luvun 7" saa maksaa kuusi- seitsemän euroa. Ja jengi vielä maksaa. Huvittavan yhdistelmän muodostaa kasari-Englannissa muodissa ollut "Älä maksa enempää, kuin 3.99£" ja kannen tämän päivän kahdenkympin hintalappu. Tässäkin levyssä oli erään rannikkokaupungin levykaupassa todennäköisesti Disgocsista kaivettu pyyntihinta, mutta oikeaan levykauppatyyliin jutskailemalla sai joulualennusta aika reilusti. Ei tämä silti ilmaiseksi lähde missään ja kunto on kieltämättä hyvä.
Vuonna 1987 ilmestynyt Skins'n Punk Volume 2 kuului sarjaan, jossa ilmestyi muutama levy. Sisältö oli siis vähemmän yllättäen splitti skini- ja punkkaribändin välillä, jos sillä nyt musiikillisesti oli jotain eroa. Parista levystä otettiin cd-aikaan uusintapainos ja Oi Polloi ei jostain syystä ollut enää tämän Vol 2:sen toisena yhtyeenä, vaan The Strike.
Oi Polloi on 80-luvun alkupuolella toimintansa aloittanut skottilainen anarkopunk-bändi, joka teki ensilevytyksensä vasta vuosien toiminnan jälkeen juuri 80-luvun puolenvälin jälkeen. Yhtye on Suomessakin kohtuullisen tuttu (noh, punkpiireissä), koska solisti- ja ainoa alkuperäisjäsen Deek asustelee käsittääkseni maassa. Splitiltä löytyvät Oi Polloi-biisitkin ovat tuttuja, koska olen joskus aikaisemmin ostanut levyn, missä on yhtyeen alkupään levytetty tuotanto.
Niimpä mielenkiinto kääntyi heti splitin kakkosbändiksi nimetyn, mutta ykköspuolen täyttävän Betrayedin suuntaan ja tämähän oli mukava yllätys. Oi! ja streetpunk-kokoelmia löytyy useampikin hyllystä, mutta ne sijoittuivat sinne liikkeen "kulta-aikaan" 70-80-luvun taitteeseen, joten yhtye oli aiemmin kuulematon. Mutta erittäin hyvää käppää Betrayed veti aikana, jolloin bändit alkoivat metallistua ja nopeutua. Periaatteessa biisit ovat pohjimmiltaan ränttätänttää, mutta tyylinmukaisesti sen verran puupäisesti vedetty, että tämä naamioituu syvälle piiloon. Hoilotuksia ja sloganeita piisaa, Kellopeli-hengessä lainataa Beethoevenia ja puolisko vedetään asialinjalla alusta loppuun. Tälläinen 12" puoliskon pituus on juuri passeli tällaiselle kamalle. Tähän päälle vielä microvox-soundin mieleentuova äänitys, niin ollaan siellä homman ytimessä. Tätä sarjaa pitää ostaa lisää, jos tulee laarissa vastaan.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti