Fripp ja Eno olivat jo paria vuotta aikaisemmin julkaisseet yhteisen 'No Pussyfootin' levyn, joka on aika pitkälti samaa tavaraa kuin tämä. Tällä kertaa A-puoli on jaettu neljään eri biis.. teokseen, joista ensimmäinen 'Wind on Water' on äänitetty osaksi livenä Pariisin Olympia-teatterissa ja osaksi Lontoon Olympic(!) studiolla. Muina osoitteina ovat Air ja Island-studiot, sekä Enon oma kotistudio. Kakkospuolen täyttääkin sitten debyytin tyyliin yksi kappale, eli 'An Index of Metals'. Levyä ääniteltiin vuosina 1974-75.
Albumi oli tuossa vaiheessa ihan oikeasti musiikista luopumassa olleen Frippin ainoa äänitys vuosiin. Osa tästä äänitettiin juuri King Crimsonin viimeisen kiertueen jälkeen ja hän soittaa tällä kuuluisaa "frippentronicksiaan" eli kitaraa nauhaloopeille, jotka olivat huiman pituisia. Myös Eno soittaa syntetisaattorin lisäksi nauhalooppeja, joten tätä voi pitää tavallaan nauhamanipulaatiolevynä, sekä tästä syystä myös elektronisena levynä.
A-puolen Frippailut ovat nykyään taas tavallaan ajankohtaisia, koska parinsadan loopperipedaaleilla saa aikaan samat ujeltavat ja viipyilevät loopit, joihin Fripp tarvitsi kymmenen metriä nauhurin nauhaa. B-puoli on lähinnä dronea, jota filtteröidään hyvällä maulla. Oikeastaan tämä kuulostaa aika 1:1 Klaus Schulzen soolo-debyytti 'Irrlichtiltä', joka elektronisen musiikin statuksestaan huolimatta oli pohjimmiltaan väärinpäin soitettuja ja filtterin läpi ajettuja orkesterinauhoja.
Fripp & Eno teokset olivat aika pitkälti sitä samaa kamaa, mille Eno antoi pari vuotta myöhemmin nimen ambient. Miehen oman soolouran ensimmäiset kolme levyähän ovat kuitenkin jollakin tavalla formaalia taiderockkia. Vaikkakin erikoista, mutta silti. Fripp vetäytyi opiskelemaan "henkistä kasvua" Sherbon Houseen ja palasi musiikin pariin vasta 1977 Bowien pyydettyä häntä 'Heroes"-levylle.
Näistä kahdesta klassisesta F&E-levystä debyytti on parempi, mutta eihän tässäkään mitään vikaa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti