Spiritualized - Ladies and Gentlemen We Are Floating in Space 1997

Levyhylly pysyttelee 90-luvulla läpi lyöneissä artisteissa. Jason Piercen johtaman Spiritualizedin vuonna 1997 ilmestynyt  Ladies and Gentlemen We Are Floating in Space sijoittuu usein vielä olemassaolevien musiikkilehtien kokoamien ysärialbumien listoille.  Ja vielä sinne kärkipäähän. Levyn erinomaisuus on minulta kuitenkin jäänyt aina huomaamatta, vaikka yhtye tätä ennen olikin yksi suurista suosikeistani. En tiedä johtuuko nihkeys levyä kohtaan ilmestymisajankohtanaan lataamistani liian suurista odotuksista, vai ankeasta henkisestä tilasta, jossa kynnin. Se ei ole ikinä iskenyt samalla tavalla, kuin debyytti Laser Guided Melodies, tai tätä edeltänyt Pure Phase.

Tämä blogihan on kuuluisa siitä, että hommille annetaan uusi mahdollisuus ja pistin vuosien tauon jälkeen tämän taas soimaan (on syytä muistaa, että ostoajankohtanaan tätäkin levyä on kuunneltu huolimatta siitä pitikö tai ei - ei ollut varaa ronkeloida). Levyssähän ei omaan korvaan ole ikinä ollut varsinaisesti vikaa. Se ei vain kolise.

Spiritualized on kautta olemassaolonsa suosinut vähäeleisen tyylikästä kansitaidetta. Tällä kertaa cd näytti lääkepakkaukselta ja sisäbookletti tuote- ja annosselosteelta. Tässä tapauksessa on jopa sanottava, että kannet toimivat paremmin cd-koossa, kuin vinyylinä (en tiedä onko tätä edes julkaistu LP-muodossa). Tietäen Jason Piercen taustan opiaattien käyttäjänä, joskin matalaprofiilisempana, kuin ex-Spacemen toveri Sonic Boomin, kannet hymyilyttävät sen kerran.

Levyä äänitettiin vuosien 1995-97 välillä ja se on viimeinen, jolla sekä kosketinsoittaja-elämänkumppani Kate Radley, että basisti Sean Cook ovat yhdessä mukana. Yhtyeessä alusta asti mukana ollut Radley meni salaa naimisiin Verven Richard Ascroftin kanssa ja tämä johti välirikkoon Piercen kanssa. Cook soitti bassoa vielä seuraavana vuonna ilmestyneellä Royal Albert Hall livellä, mutta sai muun bändin mukana kenkää pyydettyään levy- ja konserttimyynnin nousun jälkeen kunnon palkkaa. Levyä miksattiin ja äänitettiin kolmessa eri paikassa.

Turbulenttia aikaa ja ehkä nämäkin ilmakuopat kuuluvat tällä lennolla. Levyn biisien lopullinen muotokin konkretisoitui vasta studiossa, joten mukana on kohtuullisen paljon soittelua, jousisekstiota ja gospel-kuoroa. Vierailijana on vielä viimeisellä biisillä Dr. John.

Uusintakuuntelusta huolimatta on myönnettävä itselle, ettei tämä nyt edelleenkään lähde. Periaatteessa mukana on samat elementit, kuin edellisillä levyillä, mutta kohtuu puunattu tuotanto (siis Spiritualized tavalla) kadottaa jotain edeltäjien unenomaisuutta ja Pure Phasen hallittua pärskähtelyä. Levyllä on rohkeaa töräyttelyä, kakofoniaakin sekä tietysti Piercen gospeliin levy levyltä enemmän nojaavia lauluja, joissa on kuitenkin sen verran koukkuja, että niitä voi kutsua lauluiksi. Kappalet keinuvat eteenpäin ja välistä tulee se "räjähdysosuus", mutta homma pysyy hallinnassa. Torvet pörisevät vähän päästä ja tunnelma rauhoitetaan aina väliin. Levyn päättävää 17-minuuttista Cop Shoot Copia pidetään yhtyeen merkkiteoksena. Se on alussa sitä perusmonotonista Spiritualizedia mutta evoluoituu minuuttien kuluessa MC5 henkiseksi töräyttely ja vinguttelumenoksi, joka välillä astuu ihan mökänkin puolelle, kunnes taas palataan samaan perinteiseen monorokkiin. Muutamassa kappaleessa miellyttävä meno, mutta edellisten levyjen Spacemen laarin pohjilta poimittuja sympaattisia hetkiä ei ole. Uusi aika oli jo koittanut Piercelle. Edelleen ookoo-leima. Ei sen enempää, eikä vähempää.