Pink Floyd - See Emily Play 1967

Toukokuun viimeistä päivää viedään.

Alkuperäisen Pink Floydin suurin hitti See Emily Play oli alunperin työnimellä 'Games for May' ja biisinkirjoittaja kitaristilaulaja Syd Barrett teki sen samannimistä toukokuista psykedeelistä viikonloppufestaria varten.
Kappale kuitenkin äänitettiin vielä pikaisesti toukokuun lopussa 1967 ja julkaistiin kesäkuussa singlenä, joka nousi Brittilistan sijalle #6 siivittäen myös albumin menestystä. Yhtyeen ensimmäiselle pitkäsoitolle Piperille kappale ei kuitenkaan päässyt poislukien albumin jenkkiversio.

Uusimmassa Mojo-lehdessä oli taas vuoden kiintiöjuttu Barretista. Tarina on asiasta kiinnostuneille luettu sadat kerrat, tosin vuosi vuodelta retrospektiivisempana. Oikeastaan mikä nousee tästä nykyään mieleen on se, kuinka rakettimaisesti Floyd/Barrett nousi Lontoon skenen huipulle (ja kuinka kunnioitettavan työlästä yhtyeellä oli tämän jälkeen vuosien puurtamisella kavuta takaisin pinnalle) ja se kuinka lyhyt Barretin "luomiskauden huippu" oli. Huumeet yhdessä hauraan mielen ja tämän singlen menestyksen kanssa olivat liikaa ja pitkäsoiton ilmestyttyä homma oli pitkälti alamäkeä, jota vielä tässä vaiheessa pitkälti statistin roolissa olleet bändikaverit katselivat sivusta.

Kappale itsessään on edelleen hieno. Kesäyön unelmaa ja brittisatuja sotkeva lyriikka kauniin melodisella pohjalla. Hommaa väritetään kumealla kitaralla (ja myös riipivällä slidesoitolla), sekä väliosan nopeutetulla pianolla, joka on malliesimerkki kaiketi brittiläisestä lelukauppa-psykedeliasta. Satumaisuutta lisää Barretin alkuperäinen tarina kappaleen synnystä, jonka mukaan hän nukkui (huumeissa) metsässä ja näki Emily nimisen hahmon. Todellisuudessa nimi ja hahmo taitaa olla arkipäiväisempi ja viittaa Lontoon UFO-klubilla kouluikäisenä pyörineeseen Emily Youngiin, josta myöhemmin kehkeytyi yksi Brittien keskeisimpiä kuvanveistäjiä.

See Emily Playn jälkeen yhtye julkaisi singlenä albumiraita 'Flamingin' ja sen kakkospuolena oli 'The Gnome'. Single ei noussut listoille ja albumin jälkeiset studiosessiot olivat vaikeita, eikä bootleggeina  myöhemmin pyörineet biisit olleet kaupallisessa tai taiteellisessa mielessä samaa laatua. Näistä sessioista jäi kakkoslevylle päätynyt 'Jugband Blues'. Joutsenlauluna näiden jälkeen soitetuista viimeisistä sessioista syntyi 'Apples & Oranges' single, joka oli hyvä, muttei myöskään menestynyt.