The Stone Roses - All For One 2016

80-luvun alkupuolella goottibändinä aloittanut Stone Roses nautti saman vuosikymmenen lopussa ja 90-luvun alussa ainakin joissakin piireissä rockin- tai popin pelastajan maineesta. Se toi aikaansa jotain tuoretta ja raikasta, jota kyllä näin jälkikäteen joutuu miettimään, että mitä? Ehkä musiikin peilautuminen oman aikansa virtauksiin (MTV-muovipop, rap) toimi silloin paremmin ja bändi oli rave-kulttuurin ja retropopin risteyksessä hetken niin sanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Bändiä itseään ei voi syyttää siitä, että jäi laakereille makaamaan, sillä helvetin pitkään ja Geffenin antamilla isoilla masseilla äänitetty kakkoslevy 'Second Coming' oli sitten zeppelin-tyylistä retrorockailua, joka veti maton omienkin jalkojeni alta ja selkä kääntyi monien muiden mukana bändiä kohti. Eikä levystä tullut mikään valtavirran hittikään. Samaan aikaan perässähiihtäjät vetivät lavoilla ja listoilla ohi ylhäältä, alhaalta ja sivuilta.

Surkuhupaisuutta lähennelleet sisäiset ongelmat ja miehistönvaihdokset niittasivat lopulliset naulat arkkuun ja bändi hajosi ollen yksi niistä, jotka uudelleenkasataan vasta kun "helvetti jäätyy". No, Stone Roses on keikkaillut jo viimeiset viitisen vuotta, mutta nyt ilmestyi uusi sinkku ja pitkäsoittokin on luvassa. Eihän tämä innosta sen suuremmin. biisi on tuollainen Roses-lallattelu, mutta laitetaan 'vanhojen hyvien aikojen' takia tänne. Kuvastossa on edelleen kapinallista estetiikkaa, eli sitruuna, jolla pestään kyynelkaasut pois silmistä. Ian Brown ei ole suuri lyyrikko ja tällä kertaa lallatellaan yhteisöllisyydestä jne. Ei tosiaan mitään uutta, mutta voisihan tämä olla huonompikin.