Nyt kun päästiin vauhtiin 90-luvun entisten suosikkibändien kanssa, niin jatketaans vielä hetki. Kaivelin autoon parit vielä hyllystä löytyvät Charlatans-cd:t (olen nähtävästi jossain vaiheessa vienyt niitä levykauppaan vaihtoon). Kuunteluun menivät debyytti 'Some Friendly', jolla on kunnia olla ensimmäinen ostamani cd-levy, sekä tämä vuoden 1995 julkaistu bändin nimikkoalbumi, joka oli jo samalla yhtyeen neljäs pitkäsoitto.Brittiläinen The Charlatans luetaan yleisesti 'madchester' yhtyeeksi ja lokalisoidaan kyseiseen kaupunkiin, vaikka bändi taisi aloittaa toimintansa Birmighamissa ja jäsenistö oli kotoisin pitkin poikin teollistunutta West Midlandsia.
Siinä missä myöhempi kuuntelu oli jättänyt mielikuvan debyytti Some Friendlyn hyvin vahvasta aikansa elä(htä)misestä (minkä uusintakuuntelu taas paljasti yhdessä levyn jankkaavan jamesbrown-kompin kanssa) tästä vuoden 95-levystä oli ristiriitaisempi muistikuva. Bändillä on levyllä pari aika todella hyvää, toki törkesti spirituaalia ja 70-luvun funkkia lainaavaa instrumentaalia, mutta useassa laulubiisissä jäljet johtavat niin suoraan 70-luvun Stonesiin, että muistan tämän äärellä joidenkin olleen vähän naama nurinpäin.
Silkkaa retroiluahan tämä on, eikä niistä muutamasta 'uuden ajan' tanssikomppijutusta ole enää jälkeäkään. Nämä ovat sitten makukysymyksiä, sillä yhtye veti stonesinsa helvetin hyvin (kitaristi Mark Collins on muuten Ron Wood-fanin lisäksi hänen henkilökohtainen ystävänsä), tuotannossa on toisinaan Exile-tyyliin silottelemattomia juttuja jne. Mutta eihän tämä mitään drum'n bassia ollut, tai edes big beattiä (vokalisti Tim Burgess vieraili pari vuotta myöhemmin Chemical Brothersien levyllä kyllä), joten muistan syytösten olleen tässä suhteessa aiheellisiakin.
Ensimmäistä levyä vaivannut musiikillinen ja lyyrinen tyhjyys on tässä selätetty, eikä voi olla ajattelematta, että aika samoilla eväillä kuitenkin liikuttiin. Pääpainohan oli Rob Collinsin (ei sukua kitaristille) Hammond B3:n groovauksissa, joita tällä levyllä maustettiin vielä clavinetilla ja wurlizerilla. Bändi tarvitsi hommaan muutaman harjoituslevyn.
Kappaleetkin ovat ihan kelvollista ylempää keskitasoa ja vaikka niiden krediitit on merkitty koko yhtyeen jäsenistölle, ymmärtääkseni pääasiallinen biisintekijä oli juuri kosketinsoittaja Rob Collins. Green Onionit toimivat ja ennenkaikkea tuotantotiimi on saanut vangittua ne jykevästi levylle. Oikeastaan new orleanslaisesta katuäänityksestä pamahtava avausinstrumentaali 'Nine Acre Court' läväyttää levyn vauhdilla alkuun ja motorik-hengellä ja clavinetilla haukkaava levyn lopetus 'Thank You' sulkee albumin hienosti. Mukavaa, ettei tätä tullut vietyä vaihtoon.
The Charlatansin uralle onkin sitten mahtunut draamaa. Pääasiallinen biisintekijä ja kosketinsoittaja Rob Collins joutui toisen levyn aikaa neljäksi kuukaudeksi vankilaan aseellisen ryöstön pakoauton ajamisesta ja oli vähällä ettei syyte pamahtanut itse ryöstöön, josta olisi napsahtanut kahdeksan vuoden kakku. Ilmeisen vauhdikasta elämää viettänyt Collins menetti sitten henkensä tämän levyn jälkeisen albumin nauhoitusten loppusuoralla. Hän ajoi autonsa ojaan ja kuoli paikanpäällä saamiinsa päävammoihin. Veressä oli runsaasti alkoholia ja turvavyölle oli sanottu heippa. Yhtyeen alusta asti mukana ollut rumpali Jon Brookes tipahti tajuttomaksi yhtyeen Yhdysvaltain kiertueella 2010 ja hoidoista huolimatta kuoli kolme vuotta myöhemmin aivosyöpään 2013.
Myös yhtyeen saama yleinen julkisuus on uran alkua (jolloin se oli hetken brittien 'next big thing') lukuunottamatta ollut kovin vähäistä. Siinä missä tuon ajan samankaltaiset Oasis ja Blur olivat saarten lehtien kansissa ja sivuilla non-stop, Charlatans ei sinne enää kelvannut. Aikanaan joku suomalainen musiikkikirjoittaja tekikin asiasta valioliigavertauksen, missä yhtye oli keskisarjan tasaisesti tahkoava joukkue, joka kuitenkin veti 10 000 hengen salit täyteen Briteissä. Bändin jokainen levy on ollut maan listojen top40:ssä ja tämä kyseinen vielä listaykkönenkin. Silti se ei kiinnostanut musiikkikirjoittajia pätkänkään vertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti