lauantai 1. tammikuuta 2011

Beck - Midnite Vultures 1999

Tarkempi musiikinystävä huomaa, kuinka nerokkaan aasinsillan rakensin viime vuoden viimeisessä blogipostauksessa!

Beck Hansen kuului aikanaan omiin ehdottomiin suosikkeihini, jonka levyjä soitin fanaattisesti tätä edeltäneeseen 'Mutationsiiin' asti. Jostain syystä suhteemme kuitenkin viileni, erkaannuimme ja teimme eron. Beckin nykylevyjen pintapuolisen tarkastelun perusteella mies on edelleenkin Beck.

Edellisestä masentavasta Mutationista poiketen Beckin Millenium-vittuilu on edelleenkin erittäin piristävä levy. Jos aiemmilla levyillä pääasiallinen tyyli oli hip-hopin, leikkaa-liimaa ja alt-kantrin ja folkin yhdistelmä, Midnite Vultures retroili suoraan (silloin huono juttu) kahdeksankymmentäluvun disco/funk-musiikin kanssa.
En nyt viitsi sanoa osaa biiseistä Prince-pastisseiksi, vaan käytetään mielummin sanaa kunnianosoitus (itse Princehän oli tuolloin aallonpohjalla). Get Real Paid lainaa taas suoraan Computer World ajan Kraftwerkiltä. Beck-tyyliin levy on tuotettu mahtavasti kuulokkeiden tulviessa jatkuvasti uusia juttuja ja soundeja.

Tämän levyn viimeisestä soittamisesta on varmasti ainakin viisi vuotta. Hyvältähän tuo kuulostaa edelleen.

Ei kommentteja: