perjantai 20. toukokuuta 2011

The Warriors - Soundtrack 1979

Warriors-elokuvan alkua on käsitelty täällä pari vuotta sitten. Leffa on Walter Hillin vuonna 1979 ohjaama dystopia new yorkilaisen jengin matkasta Central Parkista läpi vihamielisen kaupungin takaisin omalle reviirilleen Coney Islandille.

Kilpailevan Rogues-jengin psykopaattinen ja raukkamainen johtaja ampuu kaupungin suurimman jengin Riffsien johtajan kesken tämän tärkeän puheen kaikille kaupungin jengeille. Samalla hän julistaa Warriorsien tehneen tämän katalan teon, mistä seuraa ikivanhaa kreikkalaista Anabasis-tarua mukaileva pakomatka läpi öisen kaupungin.

Kuinka lopuksi käy jätetään paljastamatta. Luvassa on kuitenkin paljon juoksemista, tappelua ja toinen toistaan surrealistisemman näköisiä maskijengejä.

Mitään suurempia taiteellisia arvoja elokuva ei sisällä, mutta toimii kuin metron vessa, jos metrovaunussa sellainen olisi. Sama pätee elokuvan musiikkiraitaan. Pari vuotta myöhemmin tälläinen kulttifilmi olisi saanut ääniraidakseen kaupungin elektroa ja varhaista räppiä. Tässä vaiheessa kuitenkin avausraidalla soivat Barry De Vorzonin sporttiset hardrock-kitarat, avaruussyntikka-arpeggiot ja phaser-urut. Ja tietenkin myös disko-komppi. Ne irrottavat elokuvan kuvaston ja tarinan mukavasti sille fantasian, sci-fin ja äärirealismin välimaille, missä se keikkuu. Vähän samalla tavalla, kuin myöhempi 'Robocop'.

Funkin ja discon rajoilla taas heiluvat musiikkiraidan Mandrill-yhtye ja lattarin vetävä Kenny Vance ja Ismael Miranda. Soolouralle ryhtyneen Joe Walshin 'In the City' voimasointuineen siirtyi elokuvasta AOR-radioasemien vakiobiiseihin. Genya Ravan taas raakkuu levyllä lähimmäksi kaupungista tuolloin maailmalle ponnahtanutta punkkia. Levyn päättää Desmond Childin 'Last of an Ancient Breed' lainailee Springsteenin maneereja elokuvan tsemppi-loppuhehkutuslauluun, jollaisia vain jenkkikansa osasi tehdä näin hienosti(?) 70-80-lukujen taitteessa. Ja ehkä vähän myöhemminkin?

Löytyy Spotifysta.

3 kommenttia:

dzei kirjoitti...

On kova ja yks suosikki soundtrackeja. Rockstar Games laajensi tyylilleen uskollisesti soundtrackia PS2-videopeliin. Samanhenkistä menoa siis http://en.wikipedia.org/wiki/The_Warriors_(video_game)#Soundtrack

Rolf Jacksen kirjoitti...

Oi! Olen muuten pelannut ton läpi.

dzei kirjoitti...

Samoiten, enkä vähiten musiikkien takia!