torstai 23. joulukuuta 2010

Joulutarina

Joulutarina on tietenkin sentimentaalinen ja hekilökohtainen tarina. Mihinkään 'Smoke' elokuvan keksittyyn/paranneltuun satuun emme kuitenkaan lähde, vaan palataan aika tarkalleen kolmenkymmenen vuoden taakse, silloiseen kymmenen suurimman suomalaisen kaupungin joukkoon kuuluvaan paikkaan ja sen viimeiseen kortteliin. Kortteliin, jonka naapurikorttelin takana suhisi moottoritie ja viimeisen talon takaa alkoi metsä, joka loppui ja loppuu itse asiassa edelleenkin oikeasti vasta sadankolmenkymmenen kilometrin päässä myyttisen Helsingin rajalla.

Paikka on keskiluokkainen omakotitalo-esikaupunkialue. Perhe kuitenkin duunariperhe. Kesällä 1980 ostamma äidin kanssa magnetofoonin, jossa on KASETTISOITIN. Tätä laitetta kuunnellaan, kun äiti tekee ruskeaa kastiketta ja lihapullia kello neljäksi koulusta palaaville isosisaruksille ja töistä palaavalle isälle. Tästä laitteesta kuulen, tai itse asiassa huomaan äitini kuulleen ainoan järkyttävän muusikon kuoleman, jonka muistan. John Lennon on murhattu häntä kaksi viikkoa varjostaneen hiipparin toimesta.



Äitini kuuluu suuriin ikäluokkiin ja oli fanittanut Biitleksejä, joten tämä oli varmasti järkytys hänelle. Isäni ei Lauantain toivottuja lukuunottamatta osoittanut kiinnostusta musiikkia kohtaan ja halveksui 'soittajien palvontaa'.

En ole varma oliko tämä ensimmäinen kokemukseni populaarimusiikista/kulttuurista vai edellisen vai seuraavan kesän kaksi korttelibändien keikkaa, joista toinen oli naapuritalon katolla ja toinen toisen talon terassilla (jälkimmäisestä juoksin välillä kotiin, kun olin saanut pihan kahluualtaan reunasta haavan käteen).

Varmaa on kuitenkin, että hivenen ennen joulua 1980 meillä oli lainassa setäni nauhuri, jolla nauhoitettiin muutama kasetti radiosta. Tämä saattaa naurattaa nuoria lukijoita, mutta vuonna 80 rock-musiikkia ei radiosta tai televisiosta tullut kuin satunnaisesti pari tuntia viikossa. Siinä oltiin sormi mankan äänitysnapissa. Jos biisi meni ohi ei ollut mitään takeita, että sitä kuulisi enää koskaan uudestaan! Yleinen mielipide luotiin jossain Levyraati-ohjelmassa, jossa Klaus Järvinen pudotti tai nosti sitten ammatti-ihmisenä yhtyeitten arvoa.

Joka tapauksessa nämä kasetit ovat edelleen olemassa ja niitä kuunneltiin silloin tällöin koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Joukossa oli jonkin verran yhdentekeviä biisejä, mutta myös muutama, joka varmasti vaikutti ja vaikuttaa koko loppuelämän ajan. Mainitsinko alussa moottoritien? Tämä ja tämän synasoundi ärhäkkään punk-soundiin liitettynä soi yhtenä kappaleista. Perheellämme oli kolme siperianhusky-vetokoiraa, joiden kanssa kävimme rekiajeluilla siinä korttelin takaa alkavassa loputtomassa metsässä. Moottoritien alittavassa tunnelissa oli pensselillä tehty seinäkirjoitus 'Pelle 1 000 000' (ja muistaakseni Ratsia ja Tinneri).



Toinen sen hetken kuuma nimi oli seuraava bändi, jonka biisiä tuli kuunneltua kovastikin.



Tämä putosi lapsena ja etenkin myöhemmin. Toimittaja totesi; "Seuraava biisi on Paskoksien Poodom. Tämä oli muutama vuosi sitten tärkeäkin suunnannäyttäjä, mutta kuulostaa nyt pahasti vanhentuneelta. Punk on kuollut, eläköön punk-tohtorit". Vittu miten kujalla tuo jannu oli!



Edellistä esitystä oli muuten helvetin vaikea saada käsiinsä ennen youtube/spotify aikaa, koska Howard deVoton aikaista 'Spiral Scratch' EP nyt ei vain saa mistään.

Kasetilta löytyy myös puhdas joululaulu, jonka epäpuhtaan kuoron muistan aina:



Uuden aallon ja punkin vastapainoksi kaseteilta löytyy myös sen ajan hottista Barbara Streisandia ja kun juutalaismusiikkiin ollaan päästy, niin myös tämä pikkupoikaan vaikuttanut mahtava elokuvatunnari.



Hyvää joulua!

Ei kommentteja: