Aika harvalla meistä on tietenkään niitä vinyyli-singlejä, eikä hatullinen paskaakaan pyöri ihan jokaisessa hyllyssä tai ole valinta ensimmäiseksi Eppu-levyksi. Sinkkuaikana oli yleinen tapa, että niiden b-puolille laitettiin biisejä mitkä eivät tulleet albumeille tai saattoivat olla erikoisempaa tavaraa. Näistä jälkimmäistä ei Eppujen tapauksessa ihan hirveästi ole, eli mitään Kollaa kestään 'Tähtien rauhan' tyyppistä totaalierikoisuutta ei tule. Mutta levyltä löytyy liuta niitä vähemmän soitettuja ja samalla myös vähemmän kuluneita uuden aallon tai punk-ajan Eppu-biisejä.
Ykköspuoli alkaa kappaleella 'Nipa' (tai jossain yhteydessä Niilo Ylä-Mainio), joka on naljailua aikansa saarnaajatähti Yli-Vainiolle. Torvisen ja Pantsen kitarat nakuttavat aika Feelgood-hengessä. Ihan kiva pop-biisi. Kakkosbiisi 'Ruba' esittelee jo ne 80-luvun eppukitarat. 'John Fogerty' taitaa olla Torvisen horjuvasti laulama kappale, jossa taas soivat ne Jee Jee ajan kitarat. 'Suuri ja mahtava' on hoilottelu kommunismista akustisten kitaroiden päälle. 'Nuori poika' on tarttuva ja oudon tuttu hoilotus sieltä menneisyydestä. Kappale onkin käännösversio Wreckless Ericin biisistä. Puolen viimeinen biisi 'Pakolainen' esittelee vähän mutkikkaampaa uutta aaltoa, eikä yhtään hullummin.
Kakkospuoli alkaa rokkaavalla ja nykyään ehkä epäkorrektisti nimetyllä 'Maailma loppuu neekerikylässä'. Kappale on kuitenkin oikein hyvä eppu-boogie hienoilla huuliharppu- ja skebasooloilla. 'Yö osastolla' on taas vähän mutkikkaampaa uutta aaltoa, jossa eppu-kitarat on pistetty kunnon nauhakaiun taakse. 'Muijaa kuontaloon' ja 'Hunningolla' käsittelevät alkoholismia ja väkivaltaa. Näistä ensin mainittuhan tuli yhtyeelle jo varhaisessa vaiheessa tutuksi. 'Kitara ja kivääri' boogaa humoristisesti peniksenjatkeista. Levyn päättää 'Elviksen kuolema', joka muuhun levyn biisimateriaaliin verrattuna kuulostaakin kunnon Microvox-käppäpunkilta, mitä se onkin. Taitaa myös olla kokoelman varhaisin biisi.
Kitarat tuli tekstissä mainittua aika usein. Eppujen kitarapari oli ja on omalla tavallaan edelleenkin aika hyvä kaksikko, jonka soitto ja harmoniat ovat parhaimmillaan aika hienoja. Kokoelman ilmestymisaikana Eput olivat jo ottamassa viimeisen askeleen kohti Pantsen säveltämää iskelmä-Eppu kautta, joka jatkuu edelleen. Kokoelma summasi siis vahvasti menneen sointeja. Kappaleetkin ovat aika monesta eri kynästä, lyriikat pääosin Mikko Saarelan käsialaa. Saarelahan teki yhtyeelle pitkään riveistä poistumisen jälkeenkin sanoitukset. Ihan hyvä sanoittaja, mutta joskus se pakkoriimittelevä nokkeluus tuo mieleen Juicen pahimmillaan. Hatullinen paskaa on kuitenkin hyvä muistutus, miten kekseliästä rokkia nämä silloin soittivat ja miten hyviä pikku-nugetteja saivat parhaimmillaan aikaan. Ja mukavan vähän kuluneita biisejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti