Vuonna 1980 oli edelleen idunsyöjähippejä, niinkuin on tänäkin päivänä, vaikka englantilainen rock-lehdistö yrittikin tehdä ankarasti isänmurhaa aikaisempaa progea kohtaan.
Onkohan missään vaiheessa mediaa ja yleistä ilmapiiriä yritetty kääntää niin agressiivisesti edeltäjäänsä kohtaan, kuin 70-luvun loppupuolella? Ellei Suosikin masinoimassa rasvatukkaihannoinnissa, jossa lättyyn saivat niin punkit, kuin hämytkin. Kiitos Jyrki, kiitos CIA.
Edellä mainittu mielipide on muuten Pelle Miljoonan, jonka 'Elossa ja potkii' omaelämänkerran vuodelta 2004 (melkein kymmenen vuotta!) luin juuri. Pelle itsehän oli ennen punkkiaikaa ihan täysi hämy, joka 70-luvun puolessa välissä reilasi kesäisin ympäri Eurooppaa asuen squateissa, rannoilla ja puistoissa. Kirjan ajat, paikat ja tosiasiat eivät ole pilkuntarkkoja, mutta sijoitan miehen havainnoiman 'viimeisen hippikesän' vuosien 1973-74 paikkeille, jolloin kesäisin keski-Euroopan puistoissa sai usein vielä vapaasti nukkua ja kamoja ei varastettu. Tämän jälkeen heroiini saapui Euroopan kentille, kaikki loppui, poliisi pamputti, tavarat lähtivät heti kun selän käänsi ja niin edelleen.
Samaan aikaan sijoittuu legendaariselle 'kosmisen musiikin' levy-yhtiö Brainille äänitetty Yatha Sidhran 'A Meditation Mass'. Vinyylin etukannessa on levyn nimi irtoleikattu, jolloin sisäkannen mandala-kuvio paistaa sen läpi. Takakannessa on vuoden 1974 jälkihippejä intia-paitoineen, pitkine tukkineen ja viiksineen. Yatha Sidhra oli duo, jota tällä levyllä avustivat vieraileva kitaristi ja huilisti.
A Meditation Mass ei ole mikään genren ykkösteos, mutta nauttii tietynlaista suosiota. Itsellenikään se ei ensimmäisellä kuuntelukerralla aiheuttanut mitään kosmisen viisarin värähtelyä, tai kellon siirtymää, jos ei nyt ärsyttänytkään.
Levyn voima onkin sen pienimuotoisuus, jolloin se useamman kuuntelukerran jälkeen alkaa omassa 'epätäydellisyydessään' puhuttelemaan. Lättyähän on haukuttu sen 'new age' viboista, mikä on sinänsä turhaa, koska vuonna 1974 termiä ja menoa sellaisena, kuin sen tänä päivänä ymmärrämme ei ollut. Levy sisältää kahdella puolella neljä eri pituista kappaletta, jotka on nimetty mielikuvituksekkaasti part. 1, 2, 3 ja 4. Eli sessioiden voisi päätellä edenneen perinteisellä jamimenetelmällä. Sisäkannessa on aikansa (ja myöhemmän ajan Saksan Bumtsi-bum-tähden) Achim Reichelin saatesanat. Levyn tuotannosta vastaa tuon ajan kosmisen folk-musiikin (ja myöhemmin Scorpionsin luottomies!) Dieter Dirks.
Miltä A Meditation Mass kuulostaa? Aika luomulta intia-vaikutteiselta folkilta, jossa on kaiutettua huilua, hivenen tyylilajiin kuuluvaa Moog-syntetisaattoria. Musiikki on pienimuotoista, mistä löytyy ehkä myös levyn vahvuus. Mitään eeppistä suhinaa tai motorisuutta ei löydy, vaan tablat ja huilut kuulostavat siltä, että ne olisi voitu äänittää olohuonejameissa. Mitään varsinaisia 'freak-out' jamejakaan ei käydä, tai ehkä lähimpänä kakkospuolen eka biisi. Mukana on myös hivenen jazz-vibaa. Tematiikka on periaatteessa sama 'pseudo-uskonnollinen' intiakama alusta loppuun, joten nimeäminen neljään saman nimiseen eri osaan on perusteltu, vaikka jokainen nauhalta vinyylille siirretty osa poikkeaakin hivenen toisistaan. Joku irvileuka voisi puhua halvan suitsukkeen tuoksusta, mutta sekin tuoksuu ihan mielenkiintoiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti