Mitään supersuosittua uraa Beth ei tehnyt. Tämä debyytti myi jostain syystä sen verran monta levyä, että putkahti hetkeksi Billboardin top200:n häntäpäähän. Levyjä jaeltiin myymälöihin kuitenkin sen verran, että tämä omakin löytyi naapurikaupungin antikvariaatista, eikä maksa paljoa. Jossain oli väitettä, että levy olisi yksi 'yleisimpiä' tälläistä esoteerisempaa folkkia sisältävä levy.
Lausunnasta ja levy-yhtiöstä päättelen, että Karen on britti (tästä ei tosin varmuutta). Taustabändistä tai soittajista ei kansissa puhuta, mutta sessiomiehet vetävät hienosti. Jotain yhtymäkohtia voisi vetää aikaisemmin käsiteltyyn Linda Perhacsin levyyn - sillä erotuksella, että pari kertaa tällä levyllä orkestraatio jyrää laulun alleen. Myöskään kappaleet, joissa vähän 'rokataan' eivät ole levyn parhaimmistoa.
Biisit on kansissa merkitty osittain tai täysin Bethin nimiin ja ihan hyviä ovat. Parhaimmillaan 'Come December'in far-out tyylisissä ja samalla aavemaisissa drone-luennoissa. Samalla kiinnittää huomiota myös sessiokitaristin erittäin maukkaisiin kaiku-tremolo-liideihin, jotka värittävät levyä. 'Song to a Shephard' yksinlauluineen on taas lähellä Vihreitten saarten tradeja. Muuten levyn musiikki on aikansa 'uutta folkkia', eikä pari vuotta myöhemmin noussutta sähköistettyä kansanmusiikkia tyyliin Steeleye Span ja Fairport Convention.
Levyn ja Karenin erikoisuus on kuitenkin lauluääni. Mummon ja metallisen robotin sekoitus, joka vetää oudossa ylärekisterissä jakaa varmaan kuulijoiden mielipiteitä, eikä ole mikään tavallisin levylaulajan ääni. Ääni nousee päätösbiisillä 'Tomorrow's a New Day' yhdeksi instrumentiksi. Tämä ristiriita levyn kauniin säestyksen ja biisien kanssa on kaiketi myös yksi levyn jutuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti