Chestbursterin nimi vilahti omiin silmiin jossain vaiheessa, kun olivat soittamassa tuttujen bändin kanssa ja nettitarkistus herätti mielenkiinnon. Tosin melko pitkä tovi vierähti, ennenkuin tämän levytyksen sai käsiinsä.
Bändi on käsittääkseni täysin kuusankoskelainen ja pitää 'kouvola-skenen' henkisen pahoinvoinnin lippua korkealla, tai puolitangossa sanoitusten synkeässä pervoilussa. Laulaja Gyntsä vetää vieraan kielen vielä asiallisesti, mutta itsesuojelu skippaa omalla kohdalla sanoitusten tarkemman kuuntelun tai analysoinnin (hihhih).
Bändi on käsittääkseni keikkaillut paljon sekä punk, että lepis-hevibändien kanssa ja putoaa musiikissaan jonnekin sinne väliin. Punkkia se ei ole, vaan lähempänä rokkia, mutta vahvoilla stoner- tai sludgekin mausteilla. Toisaalta kaukana ei olla myöskään noise-rockista ja tuotanto on mukavan huolimatonta. Soolot vedetään ja nakitetaan sillä blues-pohjaisella skaalalla ja mieleen livahtaa välillä vanha kunnon Blue Cheer, vaikka ihan samoihin (soitannollisiin)törkeyksiin ei mennä. Ehkä myös Wipers.
Jostain syystä levyn B-poski iskee ykköspuolta kovempaa, mutta tyylillisesti ja tasollisesti niillä ei varsinaista eroa ole. Ehkä se johtuu niiden niin sanottujen nyanssien käyttöön otosta levyn loppua kohden, jonka kruunaa päätösraita 'Pissburned II'. Jumalauta.
Kova levy ja mukavan sekava sekoitus vähän kaikkia yllä mainittuja juttuja, joten ei tästä pääse vieläkään varsinaiseen selvyyteen ja kuuntelee mielellään uudestaan ja uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti