Kun istuin luokkahuoneessa ja niistin räkää hihaani, oli kulunut tasan neljäkymmentä vuotta kappaleen tekijän Jukka Kuoppamäen syntymästä. Perhe asui Töölössä ja hänen isänsä oli meriupseeri, mikä selittää ehkä ristiriidan hänen musiikissaan; maailmanparantamisen ja konservatiivisyyden yhteentörmäystähän se on. Helsingissä asunut Kuoppamäki kirjoitti ylioppilaaksi, suoritti asepalveluksensa Merisotakoulussa ja meni samana vuonna naimisiin ja sai esikoisensa (1962). Lapsia perheeseen syntyi seitsemän kappaletta, viimeiset 80-luvulla. Musiikkiin hän tutustui teini-iässä ja otti soittotunteja, jotka rahoitti omalla työllään. Äänenmurros lopetti nämä hommat hetkeksi, mutta Saksassa asuva tädin mies tuli suvun kesäasunnolle ja antoi änilevyjä ja puhalsi uudelleen kipinän musiikkiin.
Aikuisuuden kynnyksellä Kuoppamäki liittyi sen ajan lauluyhtye Nelosiin, joka kykykilpailun palkintona pääsi levyttämään 1959. Tästä matka jatkui Kukonpojat lauluyhtyeeseen, jonka jälkeen mies on ollut soolouralla. Seurasi muutaman vuoden tauko, jonka aikana hän toimi koulutuksensa vastaavissa kansakoulunopettajan (niimpä) hommissa, mutta palasi musiikin pariin levyttäen Boys-yhtyeen säestämänä kappaleen 'Eikan pumppu'. Kappaleesta voi päätellä Kuoppamäen siirtyneen folk-musiikkiin, jonka tyylikeinot ovat olleet ahkerassa käytössä läpi uran. Vuonna 1966 ilmestyi miehen ensimmäinen oma sävellys, protestilaulu 'Alaikäinen', joka ei nimen mielikuvastaan huolimatta käsittele lolita-juttuja, vaan ottaa kantaa aikansa nuorison mielipiteiden ja oikeuksien dissaukseen. Ura jatkui läpi 60-luvun lopun, jolloin hänet bongattiin muun muassa TV:n hippejä käsittelevään ohjelmaan afgaaniturkissa kertomaan uudesta hippie-aatteesta. Levyjä tehtiin tasaiseen tahtiin ja osa materiaalista oli ajan hengen mukaisia käännöksiä ulkomaisista kappaleista. Suosiossa mitattuna Kuoppamäki oli siellä keskikastissa, mutta sovittajana levyillä oli muun muassa Nakke Johansson, Ilpo Saastamoinen ja Paroni Paakkunainen.
Keikkamatkoilla nähdyt Lapin autiotilat nostivat esiin taas Kuoppamäen yhteiskunnallisen sydämen ja hän kirjoitti asian tiimoilta ensimmäisen suuren hittinsä 'Kiskot vievät etelään' 1969. Samana vuonna hän kirjotti hitit myös Katri Helenalle (Ei kauniinpaa) ja Päivi Paunulle (Oi rakkahin). 70-luvun taitteessa Kuoppamäen taustalle tuli yhtyeeksi Hamina-Kymi akselilla toiminut Castanja, joka tuli musisoimaan muutenkin hänen projekteissaan. Näihin aikoihin hän osallistui ahkerasti Syksyn säveliin ja Itä-Saksan Rostockissa järjestteihin Intervisionin laulukilpailuihin, joissa tuli menestystä. Näiltä ajoilta on myös kappale 'Sininen ja valkoinen'. Samaan aikaan alkoivat pakolliset tuon ajan 'maailmanvalloitus' yritykset, mutta ne jäivät Puolassa julkaistuihin englanninkielisiin levyihin vanhoista kappaleista ja lomamatkaan Yhdysvaltoihin. Seuraavissa Itäblokin kisoissa Kuoppamäen omasta mielestään kokema poliittinen peli ja vääryys sisuunnuttivat hänet kirjoittamaan oman suurimman hittinsä 'Kultaa taikka kunniaa'.
Kuoppamäki oli tähän asti uraansa julkaissut miltei jokaisen singlensä ja albuminsa eri levy-yhtiön kautta, joten hän päätti reippaassa yrityshenkisyydessään perustaa oman levymerkkinsä, joka hoitaisi tuotannon, äänityksen ja niin edelleen muiden huolehtiessa vain jakelusta. Oma satsaus levyyn toi nimen Satsanga ja kotkalogoon hankittiin lupa taiteilija Erik Bruunilta, jonka kynästä kotkan lisäksi on muun muassa se kuuluisa saimaannorppajuliste. Ensimmäiseksi julkaisuksi tuli Kuoppamäen saman vuoden 1973 intiaanikapinan innoittama 'Wounded Knee', joka otti asiaan paatoksella kantaa makean wah-wahin säestämänä.
Satsangan pääpaino oli iskelmässä ja sille levyttivät muun muassa Anita Hirvonen, Piritta, Seppo Hanski sekä muita. Levy-yhtiö muiden aikalaistensa ohella yritti pitää katetta yllä myös julkaisemalla huoltoasemakasetteja ja cover-levyjä. Kuoppamäen rockin apumies-status tulee kuitenkin yhtiön muutoin aika värikkäästä ja marginaalisestakin julkaisupolitiikasta. Levy-yhtiön kautta julkaisivat albumin muun muassa taustabändi Castanja (hyvä kevytjytälevy), progebändit Nimbus ja Haikara, Vesa-Matti Loirin ja Matti Rag Paanasen lastenlevy ja Islanders.
Samaan aikaan Kuoppamäen koko siihen astisen elämän jatkunut sisäinen myllerrys ja etsintä alkoi löytää oman uomansa. Hän oli 60-luvulta saakka ahminut esoteeristä ja hengentieteellistä kirjallisuutta ja pitänyt taustaorkestereilleen asioista monologeja pitkien pitkien ajokilometrien aikana. Näihin aikoihin laulajan itsensä tuntema äänen sopimattomuus ja kamppailu iskelmän, rokin ja laulelman, sekä taustabändin vahvistunut vaikutus musiikkiin ajoivat Kuoppamäen umpikujaan, mitä edelsivät kaksi iskelmämusiikin aiheeseen ehkä turhan paatoksellista (jopa Kuoppamäen mittapuulla) albumia 'Väinämöinen' ja 'Aurinkomaa'. En ole kumpaakaan kokonaisuudessaan kuullut, mutta odotukset ovat kovat (Rocket julkaisee koko tuotannon syksyllä). Jälkimmäisen nimikappale veli Mikon soittamalla rytmikepillä osallistui Euroviisukarsintaan eikä enää arvuuttele Pekka Strengin tuotannon tulkinnan tyyliin, vaan kertoo suoraan laulajan teosofian kautta antroposofiaan siirtyneestä kiinnostuksesta. Samoihin aikoihin Kuoppamäki monen muun muusikon kanssa juoksi liikkeen Kristiyhteisön tilaisuuksissa jääden lopulta viimeiseksi paikalla olijaksi.
70-luvun puolessa välissä Kuoppamäki piti suuren jäähyväiskonserttinsa musiikkielämälle ja lähti perheineen Saksaan opiskelemaan kyseisen yhteisön papiksi (tämäkin ammatti on ilmeinen laulajalle). Levy-yhtiö jäi pyörimään kotimaahan, vaikkei sillä hirveän hyvin mennyt. Seuraavana vuonna 1978 se teki jakelijan konkurssin yhteydessä oman konkurssinsa (tähän liittyi myös monen muun pienemmän levylafkan, kuten Loven lopullinen konkka), jonka kustannuksista vastasi Kuoppamäki. Tästä selvitäkseen hänen oli myytävä kappaleidensa kustannusoikeudet. Kuoppamäki oli pappishommissa Saksassa ja pitkälti poissa kotimaan musiikkikuvioista muutamaa 80-luvun yritelmää lukuunottamatta.
Kuoppamäen uusi tuleminen, tällä kertaa toisten taustalla alkoi 90-luvun alussa, jolloin nykyisinkin framilla äänien kuulemisesta tuon puoleisen puolelta ollut Katri Helena sai henkisen viestin ottaa yhteyttä Jukka Kuoppamäkeen. Vierailulle ja hän valitsi kappaleista 'Anna mulle tähtitaivas'. Kaikille viestien epäilijöille on huomautettava, että biisistä tuli Katri Helenan yksi suurimmista hiteistä. Toinen biisi Dannylle ja kenties suurin 90-luvun suosion saanut kappale on Jari Sillanpäälle tehty uustango 'Satulinna'. Kuoppamäki itsekin rupesi taas levyttämään ja hänestä tehtiin Turun Samppalinnan kesäteatteriin oma musikaali. Uusia julkaisuja on ilmestynyt 2010-luvun alkuun asti.
Siirrän taas katseen omaan napaani, sillä oma aikuisiän suhtautumiseni Kuoppamäen persoonaan ja musiikkiin on ollut pitkälti negatiivinen. Siinä missä Hector, Juice tai vaikka Juha Vainio ovat kertoneet omia tarinoitaan maasta, asioista ja kansasta, niissä on ollut mukana selkeästi rehellinen kansanomainen piirre kaikkine hahmoineen ja niiden heikkouksineen. Jukka Kuoppamäen kuullut kappaleet ovat jotenkin olleet yhdistelmä herraskaista, pappisluokkaista ja ulkokultaista runebergismiä. Onhan hän upseerinpoika, kansakoulunopettaja ja saarnaaja.. Tämä on näkynyt myös Kuoppamäen pari kertaa tapahtuneessa yrityksessä politiikan puolelle; ensin vuonna 1975 Populistisen oikeistopuolueen ja 2004 Kokoomuksen eurovaaliehdokkaana. Kypäräpappi.
Toisaalta mitä enemmän miehen sivupolkujen biisejä on kuullut, sitä enemmän oma suhtautumiseni on muuttunut ristiriitaisemmaksi. Upseerinpoika ottaa kantaa Chilen sotilasvallankaappaukseen, intiaanien oikeuksiin, Vietnamin sotaan ja matkaa lopulta esoteeriselle Aurinkomaalle. Ja taustalla soi haminalaisen Castanjan usvainen puolihämy funk. Tämä kaikki yhdistettynä Matti Raninin mieleentuovaan teatraalisen paasaavaan ääneen. Ja vielä samaan aikaan yhtiö kustantaa kaiken maailman progeiluja. Kuoppanmäki; 12 pistettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti