Janen alkuperäinen tyyli oli vahvasti kosketinvoittoinen (hammond) versio sinfonisesta progesta. Omaan korvaan alkupään urkulevyt ovat turhan tavanomaista progea, mistä puuttuu saksalaisen tyylilajin paras twisti. Vuonna 1976 ilmestynyttä 'Fire, Water, Earth & Air'ia pidetään progepiireissä yhtyeen taiteellisen uran huipentumana. Olen itsekin levyn kuullut, mutta se ei jättänyt juuri mitää muistijälkeä.
Omaan korvaani Jane onkin mielenkiintoisempi tilanteissa, joissa se on matkinut jotain muuta (täällä joskus puheena ollut 'Age of Madness'-levy ja Pink Floyd) ja tässä 80-luvun taitteen kiekossa, jossa mukaan on tullut jo vaikutteita uudesta aallosta ja muusta. Paikalleen jäämisestä yhtyettä ei kuitenkaan voi moittia.
Levyä edeltänyttä vuoden 1979 albumi 'Sign No. 9' pidettiin fanien ja yhtyeenkin silmissä epäonnistuneena ja harha-askeleena. Sen kitaravoittoisuus jatkui kuitenkin tällä nimettömällä seuraajalla, eikä se minua haittaa, koska kitaristi Klaus Hess soittaa hienoja juttuja. Suurin muutos lieni, että yhtyeeseen otettiin pysyvä (pysyi tosin yhden levyn verran) laulaja. Aikaisemmissa levytyksissä kukin yhtyeen jäsen hoilaili ja mölisi vokaaleita, joka oli ehkä epätasaisen kuuloista. Tosin eipä tälläkään levyllä laulavaa jugoslavialaista Predac Jovanovicia voi moittia tavanomaisuudesta..
Vuosi oli 1980 ja myytistä huolimatta progekin osasi mukautua tähän. Levyn kymmenestä biisistä vain kolme on yli viisiminuuttisia. Silti koko albumi kuulostaa jollain oudolla tavalla kajahtaneelta. Eikä tietysti vähiten Jovanovicin joskus uutta aaltoakin lähennelleestä vokalisoinnista johtuen. Biiseissä on vahvat rytmit ja toisinaan pieni kevythevi-viba. Hidas tempoltaan, mutta jollain oudolla tapaa Scorpparit mieleen tuova. Paras esimerkki varmaan kakkosbiisi rockballadimainen 'New Man in Town' tahatonta vai tahallista käppäneroutta? Sama koskee levyn avaavaa rokkaavaa kitaradualeilla etenevää 'On My Way'tä.
Janen 'Mask' nimelläkin tunnettu nimetön levy on siis oikein mielenkiintoista kuunneltavaa. Ei toki mitään genrensä ykköskastia, mutta vikoineen ja hevikäppäisyyksineen askeleen verran mielenkiintoisempaa, kuin perustallaus. Oikeastaan tällä levyllä on juuri niitä elementtejä, mitkä tekevät krautrockista mielenkiintoisen 'tyylisuunnan'. Vaikka se toki vaatii hivenen sulattelua kuuntelijalta.
Laulaja Jovanovic lähti levyä seuranneen kiertueen jälkeen takaisin Jugoslaviaan (hän oli jo 60-luvun lopussa muuttanut Ranskaan, kiertänyt maailmaa ja pitänyt hippivaatekauppaa Ibizalla), jossa hän toimi 80-luvulla paikallisessa synabändi D'Boysissa. Jane julkaisi vielä yhden albumin vuonna 1982, kunnes ajautui hajaannukseen. Johtaja Peter Panka kierteli yhtyeen nimellä 80-luvulla ja seuraavalla vuosikymmenellä yhtye yritti uudelleenkokoamista, jonka seurauksena hajosi taas kahteen osaan. Tätä jatkui vuoteen 2007 asti, jolloin nimenhaltija Panka menehtyi syöpään. Tällä hetkellä maailmalla kiertää kolme erillistä Janea, joissa soittaa yhtyeen alkuperäisjäsenistöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti