perjantai 4. maaliskuuta 2011

MGMT - Gongratulations 2009

Amerikkalainen Mgmt (entinen Management) on yhtyeitä, joka on saanut runsaasti hehkutusta ja hipsterisuosiota. Suuri yleisökin on ottanut yhtyeen omakseen ja bändin edelliseltä levyltä löytyy hitti 'Kids', jonka jopa minä olen kuullut tänne Himalajan Salaisessa laaksossa sijaitsevalle aravakolmiolleni asti.

Mgmt on kaksikon Andrew vanWyngardenin ja Ben Goldwasserin duo, jota avustaa joukko päteviä muusikoita. Edellinen 'Oracular Spectacular' vilahtaa useissa viime vuosikymmenen 'parhaat albumit' listoissa. Levy oli yhdistelmä surf-poppia, elektroa ja rockkia hivenen ironisella, mutta musiikillisesti melodisella tyylillä. Tyypillistä Flow-festareiden kamaa siis.

Yhtyeen suurelle levy-yhtiölle tekemä kakkosalbumi osuu sen sijaan minulle enemmän oikeaan paikkaan. Yksi syy saattaa tietysti olla tieto siitä, että Peter Kember aka Sonic Boom, eli ex-'Spacemen 3' toinen puoli on tuottanut levyn. Sonic Boom soittaa levyllä myös modulaari-syntikkaa.
Levy tehtiin suurilta osin Malibussa, johon saapui myös toinen kemiallisen sodankäynnin veteraani äänittämään vierailuosuutensa; Nimittäin ex-'Royal Trux' Jennifer Herrema, joka laulaa mukana parilla kappaleella.
Jos pop-yhtyeitä pitäisi arvottaa, niin Beach Boysin 'taiteellinen kausi' sijoittuisi minun listassani aika korkealle. Edellisen levyn electro-clash pukauksista poiketen Gongratulations sijoittuu vielä varmemmin sinne euforisen popin ajattomalle ja ikuisen auringonlaskun rannalle. Hienoa kamaa harmonioineen, jonka oletan kestävän kuuntelua pidempäänkin.

Ei kommentteja: